Tunnisteet

AakkosNainen (2) Agility (29) AhnePazka (1) AinaUskollinen (2) Apulainen (1) Armas (1) Blogi (11) Buahhahhaa (12) C (2) ElämänMuutos (2) ElämääSivistyksenParissa (2) EpävirallisetKisat (8) Esineruutu (1) Haaste (5) Hakusana (2) Hakutreenit (13) Hallinta (1) Hallissa (7) HaneRitola (49) HERMOT!!! (10) Hieroja/Fysio (8) HiljaisenMiehenKoira (2) Hogatha (11) Huoh (57) HuonoOhjaaja (13) Idiotismia (19) IHME (11) Ii (2) Ilmaisu (7) Joulu (3) Judge-mm (1) Juhannus (5) Juhla (9) Jälki (16) Jörö (7) Kasvi (2) Keinu (2) Kepit (3) Klikkeri (8) Kokeet (16) Kokonaiskatselmus (19) Kontaktitreeni (1) Kosketusalusta (9) KotkanIhme (2) Kouluttamisesta (6) Kurssi (4) Kuva (4) KylläSeKotonaToimii (7) Kärsimystä (2) Lady (14) Laskurit (8) Laumapalkka (6) Leiri (4) Lelu (1) LukijanValinta (5) Luoksetulon pysäytys (27) Luonnon ihmeet (33) Lupaus (1) MelkeinVerta (9) Metallikapula (5) MukaNopia (1) Määritelmä (3) NallePuh (2) NomNomNom (10) Näytelmä (3) Ovara (1) Palkinto (5) Palkka (20) Pamaus (3) Pastori (1) Pazka (4) Pelko (1) Peltojälki (5) Penneli (15) PiskimusDomesticus (48) Pohdintaa (25) Pokkeri (1) Pyörä (5) Raippis (27) Rakenne (4) RakkimusDomesticus (217) Rauno (2) RautalankaMies (4) S-A (1) Saari (1) Selkäkierähdys (6) Seminaari (22) SpeedControlMimmi (2) SPLkesäleiri (2) Suru (18) Sydänkouluttaja (1) Säkkituoli (5) Säännöt (9) Temppu (15) Terveys (63) TheBootCamp (4) TheRookieTest (2) Tilasto (2) TiuhtiViuhti (5) TOKO (30) Tottis (1) Treeni (123) Treenisuunnitelma (7) Tuikku (1) Tunnari (2) Tunnetila (92) TÄHTIHETKIÄ (15) Töissä (5) UusiVuosi (4) Vapaa-aika (68) Vappu (1) Varjelus (19) VauhtiaJaVaarallisiaTilanteita (1) Verta (13) Vetoketju (1) Vietit (19) Välineurheilu (2) W (1) äityli-raipanheiluttaja (6) Ärrieri (1) ÄrränÄssä (6) ÖveriksMän (4)

tiistai 10. helmikuuta 2015

Takki auki vai hönönä?

Sananen koulutukseen menemisestä.

Koulutuksia on karkeasti jakaen kahta eri plaatua. On vakiryhmäkoulutuksia ja seminaari/leirityyppisiä. Ja siis rakki/piski/hurtta -koulutuksista on jälleen kerran tietysti kyse ;)

Seminaarit ja leirit. No niissä ollaan joko yhdessä porukassa ja yksi kerrallaan on koulutettavana. Muut seuraavat ja ottavat opikseen. Tai sitten jos porukka on iiiiso, niin silloin on kouluttajiakin enemmän. Jolloin joka kouluttajalla on oma ryhmänsä. Joissa siis taas yksi kerrallaan ollaan kouluttajan käsiteltävänä muiden seuratessa. Variaatioita tietysti löytyy. Välillä on kaksi kouluttajaa tekemässä yhteistyötä jne. Mutta siis ideana on että yhtä koirakkoa kerrallaan käsitellään ja kaikki seuraavat kaikkien koulutukset. Tarkoitus on oppia sillä omalla vuorolla oman koiran kanssa sekä myös niiden muiden kurssilaisten tekemisistä. Osahan osallistuu jopa ilman koiraa jolloin kaikki oppi tulee muiden koirakoiden tekemisiä seuraamalla.

Sitten on vakiryhmät. Niiden toimintatavan voi jakaa karkeasti kolmeen. On niitä jossa kaikki ryhmän koirakot ovat kentällä samaan aikaan ja tekevät "rivissä" kouluttajan opastuksella samoja asioita. Sitten on niitä jotka toimivat seminaarityyppisesti, yksi kerraan ja kaikki seuraavat. Sitten on niitä jotka toimivat seminaarityyppisesti osittain, eli yksi kerrallaan mutta kukaan ei seuraa mitä muut koirakot tekevät.

Miinuksia. 
Miksi tuhlata tilaisuus oppia toisten tekemisistä? En ymmärrä. Jos porukalla on kaksi tuntia treeniaikaa, kyllä siellä kannattaa kaksi tuntia viettää vaikka oman koirakon kanssa olisikin pyörähtämässä vain sen 20 minuuttia. Hyvän tiedon haaskausta sanon minä.
"Rivitanssikoulutukset" kuten minä niitä kutsun. Ryhmätreenille on aikansa ja paikkansa, ei missään nimessä huono toteutustapa. Mutta vain silloin tällöin kun on nimenomainen tarve. Miten ihmeessä kouluttaja ehtii huomaamaan kaikki 5-10 koirakkoa jos ne koikkelehtii siinä samaan aikaan? Sillä aikaa kun kouluttaja huomioi yhtä koirakkoa, kaikki muut koirat saattavat saada vahvisteen väärästä toiminnasta tai väärin ajoitettuna.... ja sitä saa mitä vahvistaa. Yksilökoulutus vain on paljon tehokkaampaa. Ai niin mutta ei siis kustannustehokkaampaa ;)

Treeneissähän ei varsinaisesti treenata. Siellä käydään näyttämässä missä mennään, kysytään neuvoja, kommentteja, arviointia, vinkkiä ja ohjetta eteenpäin pääsemiseksi. Itse opettelu, treenaaminen ja oppiminen, se tapahtuu kotona. Seminaarien ja leirien parasta antia ovat "uudet silmät". Sitä kuitenkin tottuu omaan ja treenikaverinsa tekemiseen, uudet silmät (ennestään tuntematon kouluttaja, muut leiriläiset) huomaavat monia asioita joita itse ei huomaa. Kultaakin kalliimpaa!

MITEN sinne koulutukseen pitäisi sitten mennä?
  • Takki auki, me osataan kaikki, en oikeestaan enää ees tiedä miksi tänne ilmoittauduin, mutta kohta näette miten homma hoituu!
No näitäkin on nähty, juu ei.
  • Emmää oikein tiiä mitä me tehrään eikä me oikeest mittään osata enkä mää tiiä et mitä mää haluan tehrä mut täsä me ny tönötettään.
No onhan tuokin jo jotain että on edes ilmoittauduttu ja tullaan kouluttajan eteen. Mutta laittaa miettimään että miksi? Jos kyseessä on sosiaalinen tapahtuma, niin silloinhan olisi voinut osallistua ilman koiraa (usein halvempaakin siten). Monastihan ensimmäisiin koulutuksiinsa osallistuvilla on tällainen olo. Se kuuluu joillakin asiaan, kehityskaareen. Mutta mitäs jos tuolla asenteella mennään koulutuksesta toiseen, vuodesta seuraavaan?


Jos osallistumismaksu on maksettu, niin sehän on eräällä tavalla ok. Ohjaaja saa ihan itse, niin halutessaan, käyttää maksamansa ajan ihmettelyyn. Valitettavasti sillä usein (ja varsinkin toistuvana) on negatiivinen vaikutus koirakkoon ja kouluttajaan.

Koulutusvastuu. Juu se on varmaan uusi sana, keksin sen juuri koska sitä tarvitsin.
Kenellä on vastuu koiran kouluttamisesta? Kuka päättää koulutusmetodin, koulutustahdin, koulutuksen tavoitteeet? Se kurssin kouluttaja vai?!?!? No ei. Vaan ohjaaja. Se koirakon ihmis-osapuoli. Kouluttajalla ei ole hajuakaan siitä mitä te olette tehneet, mikä sujuu, mikä ei, mihin tähdätään, mikä on se syy jonka vuoksi tänne tilaisuuteen on tultu. Vakiryhmän kouluttajalla sellainen tuntuma ja tieto jo ajan myötä tuleekin. Mutta vastuu ei hänellekään silti kaadu.

Kouluttajan kunnioittaminen. Nuo ovat vanhoja sanoja, niitä en keksinyt.
Toiset kouluttajat ovat ihan supereita. Toiset pikkasen supereita. Toiset ihan hyviä. Toiset suht ok. Toiset ajattelee asioista (mun mielestäni!) ihan väärin. Toisten tyyli taas ei vain sovi minun psyykkiseen olemukseeni. Eli joka junaan ja junanvaunuun noita kouluttajia löytyy. Pieni kiitos ja hatun nosto silti jokaiselle joka kouluttaa. Varsinkin niille jotka kouluttavat talkootyönä tai bensarahoja vastaan. Niille supereille jotka kouluttaa isosta rahasta, hatun nosto niillekin. Ihan kaikille kouluttajille. Ei ole meinaan ihan yksinkertainen juttu mennä siihen porukan eteen ja yrittää löytää vastauksia kaikille kyselijöille.
Osa kunnioituksesta ilmenee mielestäni siten, että ne ohjaajat edes yrittävät valmistautua tilaisuuteen. Miettivät aihetta valmiiksi ja valmistautuvat siihen parhaansa mukaan. Kantavat oman vastuunsa oman koiransa kouluttamisesta.

Pihi. En keksinyt tuotakaan sanaa. Se sopii tähän erinomaisesti.
Jos ohjaaja maksaa koulutuksesta, niin valmistautunut ohjaaja saa jokaisesta maksetusta minuutistaan vastinetta rahoilleen. Valmistautumaton ei saa vastinetta ja pettyy koulutukseen, pahimmillaan tulee olo että koko päivä meni pilalle. Hän ei edisty ja motivaatio laskee kaikella tasolla. Kannattiko tuo nyt tuolla tavalla tehdä hallaa itselleen?

Aihe. Siis se yksittäinen punaisen langan säie johon yhdessä koulutussessiossa keskitytään.
Hah, meikäläinen kun menee treeniin, niin aiheita on säkkitolkulla. Sieltä on kuitenkin vain päätettävä yksi tai kaksi. Enempää ei yhdessä treenissä pysty käsittelemään. On sitä käynyt niinkin (ja siis nimenomaan minulle) että marssitaan leirillä kouluttajan eteen ja sanotaan että aiheena on vasemmalle käännös. Kouluttaja käskee näyttämään, katselee hommaa 15 sekuntia ja sanoo että ehei, vasemmalle käännös ei ole aiheena. Vaan perusasennon väärän paikan korjaaminen. No siinä lensi meikäläisen aihe ikkunasta ulos. Mutta tämä on sitä kouluttajan asiantuntemusta. Turha rakentaa talon seinää jos perustuksen yksi kivi on vinossa. Suoristetaan se kivi ja sitten lopuksi tsekataan pääpiirteet sen seinän suunnitteluun. Ja ohhoh, uudet silmät tekivät työnsä, me opimme jotain ja jokainen maksettu minuutti tuli hyödyksi.

Ole reilu ja kunnioita itseäsi ja koiraasi, kouluttajaasi ja kukkaroasi. Mieti ennen jokaista treeniä, on se sitten vakitreeni tai seminaari/leiri, mitä tältä sessiolta haluat. Mikä on aihe, miksi, miten, millaisen lopputuloksen haluat. 
Näillä eväillä koulutus onnistuu paremmin, jokaisen osapuolen tehtävä helpottuu ja jokainen on tyytyväisempi lopussa.



perjantai 6. helmikuuta 2015

Treenivuoden alku


Muistelenkohan oikein että olisin jupissut jotain uudesta vuodesta, uusista kujeista ja uudesta energiasta? Sellaista taisin turista. Ja totta turisin.

Töissä on niin kiire ettei pariin vuoteen ole näin kiire ollutkaan. Luulisi että kun ylipitkän päivän jälkeen raahautuu kotiin, niin sitä ei olisi laisinkaan kiinnostunut mistään helkkarin treenaamisesta. Ulkona on lunta. Ei paljoa. Ja suhteellisen kosteatakin. MUTTA!!!! Se on valkoista. Ja sitä on joka paikassa. Koko maailma on valkoinen, valoisa, energinen, ihana. Kotiovella kun vastaan tulee kostea kuono jonka yläpuolella kaksi ruskeaa silmää viestittää MennäänMennään! (Hah, luulitte että se haluaa mennä metsään/treeneihin/tekemään jotain mutta ei, ylipitkän työpäivän jälkeen tuo rakki haluaa kuzelle, sitä ei mun miellyttäminen tolla hetkellä kiinnosta ;D ) niin silloin on mentävä, halusi tai ei. Ja sitten kun sinne ulos on kerran joutunut niin huomaakin olevansa talven ihmemaassa. Rakkimuksen luovuttua kusikuormastaan rupeaa se luomaan TehrääksJottaiJookoJookoJooko? katseitaan .... silloin se tapahtuu. Valoisan maailman ja uskollisen katseen yhteisvaikutuksesta väsymys häviää ja tyhjästä ilmiintyy uutta energiaa.

Mun oman, aivan ensimmäisen ja sen ehdottomasti parhaimman treeniryhmän (jota siis Raippis vetää) loppuvuoden tauko on ohi ja olemme tammikuun alusta alkaen käyneet hallitreeneissä kerran viikossa. Treeniryhmä. Se on kuulkaa edelleenkin niitä kullan arvoisia juttuja. Toiset edistyy enemmän, toiset vähemmän. Mutta kaikilla on liike eteenpäin. Ja mikä tärkeintä, kaikilla on tahtotila eteenpäin. Eikä vain omasta puolestaan vaan myöskin sen kaverin puolesta. Vaikka sitä kahvia ryystäisi ja juoruilisi kaverin kanssa siellä hallin reunustalla, niin kaikkien katseet ovat silti koko ajan treenaavassa koirakossa. Kouluttaja ei ole ainoa joka vahtii ja kommentoi, meillä koko ryhmä seuraa mitä tapahtuu. Jos koira ei vaikka istukaan loppuun asti niin ei pelkoa vaikka sitä ei itse huomaisi. Kouluttaja tai treenikaverit kommentoivat kyllä :D
Vaikka sanotaankin ettei koiraa pitäisi lähteä treenaamaan jos itsellä on pinna kireällä tai muuten vaan paha päivä. Mutta kun treeniporukka on oikea, niin koiran odotellessa autossa ehtii kaverit huoltamaan ohjaajan pääkopankin siihen malliin että treenit sujuvat paremmin kuin hyvin!
Mutta se siitä. Se porukka on omalla oudolla tavallaan paras.



Lienee tuo valoisuuden tuoma energia sekä oman ryhmän paluu arkirutiineihin, me olemme tehneet enemmän tottistreenejä kuin kuukausiin. Lisäksi treenit ovat onnistuneet paremmin. Eteneminen on hidasta. Todella hidasta. Mutta sitä tapahtuu. Ei ihan kaikilla saroilla joilla toivoisin (se hiljaisuus olis kiva) mutta liike on pääasia.

Siinä vetämässäni tottisryhmässäkin oli vuodenvaihteen jälkeen myös komea aloitus. Loppuvuosihan meni hallin remonttiloman ja joulun vuoksi vähän vähemmällä porukalla. Tammikuun alussa mukaan tuli kaksi uutta koiraa sekä kaksi jo melkein kadonneksi luultua palasi takaisin ruotuun. Ja kaikilla tuntuu olevan intoa ja oikeanlaista tahtotilaa. Tässä joutuu ihan älynystyröitään hieromaan että pysyisi oppilaitaan askeleen edellä ;)

Hakumetsään palattiin taas männä viikonloppuna. Tuon kannuskynsiturjakkeen vuoksi olimme hetken tauolla. Siihen konttiin kun nääs laittoi siteen päälle, niin se hankasi suojattomana roikkuvan ytimen verille. Ihan sama miten ja millaisen tukon yritti tehdä. Pumpulilla ja pehmikkeillä ja salvoilla ja vaikka millä. Ei vaan onnistunut. Joten sitten mentiin ilmakylvyillä ja tötteröllä. Jottei oman elämänsä paras lääkäri päässyt nuolemaan sitä ydintä. Ja tuollaisella varustuksella ei oikein lumiseen metsään menty. Eli hakuleikit olivat tauolla kunnes ydin oli palautunut ihopussiinsa suojaan. Nythän siinä on jo pientä kynnen alkuakin eli paraneminen on edistynyt oikein hyvin.

Rakkimus on nyt ollut hakuilemassa kaksi kertaa tauon jälkeen. Ensimmäinen treeni oli uskomaton! Maalimiesmotivaation puutteesta kärsinyt karvapersaus tempaisi neljä molaria putkeen!! Luovutukset täydellisiä - Siis ah kuulkaa tätä mun on pakko hehkuttaa. Neljä kertaa putkeen (siis koira jolla riittää motivaatiota kahteen hyvään + kolmanteen "joten kuten vähän sinnepäin" suoritukseen) toi ihanuus lähti ensimmäisellä  lähetyksellä juosten suoraan eteenpäin, maalimieheltä tuli suoraan mun eteen patukka suussa, teki luovutuksen käteen, otti kontaktin ja - siis uskomatonta - odotti äänettömänä ja aktiivisena näyttöhihnan kiinnitystä ja "näytä" komentoa ja lähti täysillä näytölle :D

No taukohan se siinä näytteli isoa osaa. Joten seuraavissa treeneissä ei edes lähdetty hakemaan neljää vaan kolmea. Joista viimeinen oli tahmea, jouduin lähettämään kahdesti. Mutta kun lähti, niin lähti erittäin vauhdikkaasti ja suoraan. Toivottavasti näistä jäi jotain pientä positiivista noihin lähetyksiin, se irtoaminen kun ei meille aina ole niin helppoa.

Mutta se minkä muutoksen tuo nyt toi, niin tästä eteenpäin luovutus on aina suoraan eteen (tähän asti on tarjonnut sivulle jonka olen hyväksynyt) ja käteen asti. Tuo eteentuonnin testi oli jättipotti. Uskon että kun luotukseen tuli "ryhtiä" ja vaatimustaso nousee, niin se tuo ryhtiä ja asennetta koko touhuun. Koska niin siinä yleensä käy. Kun kiristetään yhdessä kohdassa, niin se vaikuttaa kaikkiin viereisiinkin kohtiin.

Piiiitkästä aikaa odotan taas innolla treeni-iltoja. Sekä huomaan treenaavani systemaattisesti. Myös normilenkeillä.
We are back!
Olemme selkä!


Ens viikolla???