Tunnisteet

AakkosNainen (2) Agility (29) AhnePazka (1) AinaUskollinen (2) Apulainen (1) Armas (1) Blogi (11) Buahhahhaa (12) C (2) ElämänMuutos (2) ElämääSivistyksenParissa (2) EpävirallisetKisat (8) Esineruutu (1) Haaste (5) Hakusana (2) Hakutreenit (13) Hallinta (1) Hallissa (7) HaneRitola (49) HERMOT!!! (10) Hieroja/Fysio (8) HiljaisenMiehenKoira (2) Hogatha (11) Huoh (57) HuonoOhjaaja (13) Idiotismia (19) IHME (11) Ii (2) Ilmaisu (7) Joulu (3) Judge-mm (1) Juhannus (5) Juhla (9) Jälki (16) Jörö (7) Kasvi (2) Keinu (2) Kepit (3) Klikkeri (8) Kokeet (16) Kokonaiskatselmus (19) Kontaktitreeni (1) Kosketusalusta (9) KotkanIhme (2) Kouluttamisesta (6) Kurssi (4) Kuva (4) KylläSeKotonaToimii (7) Kärsimystä (2) Lady (14) Laskurit (8) Laumapalkka (6) Leiri (4) Lelu (1) LukijanValinta (5) Luoksetulon pysäytys (27) Luonnon ihmeet (33) Lupaus (1) MelkeinVerta (9) Metallikapula (5) MukaNopia (1) Määritelmä (3) NallePuh (2) NomNomNom (10) Näytelmä (3) Ovara (1) Palkinto (5) Palkka (20) Pamaus (3) Pastori (1) Pazka (4) Pelko (1) Peltojälki (5) Penneli (15) PiskimusDomesticus (48) Pohdintaa (25) Pokkeri (1) Pyörä (5) Raippis (27) Rakenne (4) RakkimusDomesticus (217) Rauno (2) RautalankaMies (4) S-A (1) Saari (1) Selkäkierähdys (6) Seminaari (22) SpeedControlMimmi (2) SPLkesäleiri (2) Suru (18) Sydänkouluttaja (1) Säkkituoli (5) Säännöt (9) Temppu (15) Terveys (63) TheBootCamp (4) TheRookieTest (2) Tilasto (2) TiuhtiViuhti (5) TOKO (30) Tottis (1) Treeni (123) Treenisuunnitelma (7) Tuikku (1) Tunnari (2) Tunnetila (92) TÄHTIHETKIÄ (15) Töissä (5) UusiVuosi (4) Vapaa-aika (68) Vappu (1) Varjelus (19) VauhtiaJaVaarallisiaTilanteita (1) Verta (13) Vetoketju (1) Vietit (19) Välineurheilu (2) W (1) äityli-raipanheiluttaja (6) Ärrieri (1) ÄrränÄssä (6) ÖveriksMän (4)

tiistai 31. joulukuuta 2013

Vuosi vaihtuu


Hyvää Uutta Vuotta 2014 kaikille !!

Vuosi 2013 meidän laumassamme...

ILOT olivat lukemattomat, uskomattoman moninaiset
SURUT olivat pohjattomat
KOKEMUKSET tekivät elämästämme rikkaan
 
Voisin elää vuoden jokaisen hetken uudelleen, mitään en haluaisi menettää.
Katsomme luottavaisina tulevaan. Yhdessä. 

Toivon vuodelle 2014 terveyttä ja onnea. 
Meille ja teille.





perjantai 27. joulukuuta 2013

Överiks meni - 3 med volume

Siis oikeesti kuulkaa ihmiset!
Jotain rajaa ruikuttamisellakin!

... toisaalta se näyttää toimivan. Kaksi urputtaa kommenttiboksissa, toiset kaksi sähköpostilaatikossa ja yksi röyhkimys vieläpä tekstiviestillä lähestyi!

Hyvä on, hyvä on!!

Vassåkuu, överiks meni kolmonen MED VOLUME. 
Enjoy!

video


torstai 26. joulukuuta 2013

Överiks meni kolmonen


Kiitos video-editori-oivallusten (osa tarvittavista oivalluksista tuli, OSA PUUTTUU VIELÄ, VINK VINK!) on överi-sarjan kolmas osa lopultakin julkaisuvalmis. Loput överisarjasta julkaistaan lähitulevaisuudessa muiden, ns ajallaan julkaistavien, tekstien joukossa. Jos jonkun lukijan mielestä nyt sitten menee oppimisjärjestys ja kehittyminen ja kronologia sekaisin... niin noh, niin ne taitaa mennä. Se on vaan kestettävä ;)


Taas löysimme itsemme hallilta. Treenaamasta ihan omatoimisesti. Noin vuorokausi edellisestä treenikerrasta. Ja iha helekkarin suuri "yllätys", taas me ollaan täälä just siihen aikaan ko mun pitäs olla kauneustupluureilla! Päiväunilla! Siis täsä ruppee kuulkaa kuanokarvat jo harmaantummaa jos tämmönen peli pitkäänki vetelee. Nyt pitäisi vain päättää että mitä tällä kertaa treenattaisiin. Olisikohan sellainen helppo rata mitään? Jos keskityttäisiin ohjaajan ajoitukseen? Putki, kuis ois putki? Siihen voisi laittaa vaikka U:n malliin muutaman hypyn ja Putken? vaikka putken. Saa niit enempiki olla.... Tai sitten voisi aloittaa ja lopettaa putkella. Ettei tulisi Rakkimukselle oletusarvoa että putki on aina viimeinen. Siis kaks putkee? Jeeeeees!

Vois näyttää vaikka tältä. Putki, hyppy, hyppy, hyppy, putki. Todella helppo! Ainoa hankala paikka on nelonen, eli viimeinen hyppyeste. Kolmoselta näes pääsee helposti suoraan putkeen eli ohjaajan tärkein tehtävä tällä radalla on saada koira hyppäämään myös nelonen ennen kuin jumalainen putki kutsuu. (Joo joo, kuva hämää mutta mä en olekaan mikään piirtäjä. Nih.)



Tämä muuten näyttää siltä että me ei paljoa muuta treenatakaan kuin tuota ohjaajan ohjaamista ja ajoitusta mutta siihen on syynsä. Rakkimus näet tekee (tai ainakin yrittää) parhaansa mukaan juuri niin kuin ohjaaja ohjeistaa.... vaan ohjaaja ei ole kauhean hyvä ohjeistamaan. Siksi siis näitä perustreenejä paljon. Rakennetaan niin sanotusti pohja hyväksi ja siitä voi sitten joku päivä alkaa hiomaan erilaisia erikoisuuksia ja hienouksia ja vaikeampia juttuja. Näiden reippaasti etenevien ja helppojen ratojen avulla olen oppinut millä vauhdilla Rakkimus kulkee, missä kohdassa seuraava ohjaus on annettava ja missä kohdassa se on auttamattomasti myöhäistä koska karvapersaus meni jo!

Tässä on moneen kertaan tullut huomattua miten paljon me olemme Rakkimuksen kanssa jo aiemmin tehneet. Se pahus kun oikeasti tekee niin kuin sille ohjeistetaan. Ja jos KUN! meikäläinen ohjeistaa liian myöhään niin Rakkimus paahtaa suoraan eteenpäin kunnes toisin ohjeistetaan tai kunnes se törmää johonkin. Yleensä se ressukka ehtii törmäämään.... Meikäläisestä tulee vielä jonain päivänä tylppäkuonoinensaksanliitokoira. Muutaman kerran se on juossut pahki putkea päin tai livahtanut eteen osuneen A-esteen alta kun mitään muutamaan ohjeistusta ei ole kuulunut ja vauhtia on vielä ollut reilusti.

Tässä esimerkkejä joista näkee mikä merkitys käskyn ajoituksella on.


video


Joo, saa nauraa :D
Buahhahhaaa :D :D Kyl me Hokathan kaa naurettiinkiii :D :D :D




keskiviikko 18. joulukuuta 2013

Tervataan naapuruston haukkuvat rakit!


Aamukeskustelua lähistöllä asuvan naapurin kanssa (törmättiin koirien kusetuslenkillä ja jäätiin juoruamaan):


Hän: Per&%%€!! kun menee päreet ton naapurin rakin kanssa. Jos olisin vähemmän rauhaisa ihminen niin menisin ja tervaisin sen ukon kons ei oo rakkiansa kouluttanu.

Minä: Mitä pahusta se sit on tehnyt? Ja siis kumpi, ukko vai rakki?

Hän: No se saakelin rakki. Kato kun se ukko ei ole kouluttanu sitä rakkiansa. Se haukkuu kaiket päivät siellä kämpässä ja mulla palaa hermo. Hiukan sen jälkeen kun se ukko on hurauttanut autollansa töihin, niin alkaa kerrassaan helevetillinen ulvonta ja haukkuminen. Se rakki ravaa kämppää edestakas ikkunalta toiselle ja välillä ulko-ovelle ja haukkuu ja ulvoo. Sit se jää siihen oven viereen ja ulvoo siinä kunnes kuulee että se ukko ajaa autollansa pihaan. Eläinrääkkäystä, piikille tommonen sekopäinen piski pitäs viedä!

Minä: Eikös se jo ole ihan aikuinen koira? Onko se aina ulvonut?

Hän: Onhan se jo, eikös se ollut noin vuoden vanha kun teille Rakkimus tuli? Eli varmaan kuusivuotias. Tai siinä kinttaalla. Eikä se aina ole haukkunu. Viime talvena se alotti, hiukka ennen joulua. Eli vuoden verran nyt.

Minä: No outoa että tossa iässä alottaa...

Hän: Ei se mitenkää outoa ole. Se haukkuminen ja ulvominen alko samaan aikaan kun sen ukon muija pakkas kamansa ja muutti sieltä pois.

Minä: Jaa no se selittää. No mitäs se ukko, eikö sitä kiinnosta toi haukkuminen?

Hän: Mistäs mää sen tiätäisin, en oo kysyny. Mutta tätä kun nyt on vuoden verran kuunneltu, niin nyt ajattelin kyllä soittaa poliisille ja eläinsuojeluviranomaisille, sille Leyserille. Ja isännöitsijälle, huomatuksen se ukko ainakin tarttee. Ja häädön sille hommaan jos ei koira hiljene!

Minä: Niin että oletko kertonut sille että koira pitää ääntä?

Hän: No en, ei kuulu mun tapoihini puuttua toisten elämään.

Minä: ... ?



maanantai 16. joulukuuta 2013

MaxiTsemppiTonttu


Joulu tulloo ja ihmiset tekköö kaikkee hölömöö. Voitteko arvata mitä toi muija meni tekkeen. No ette varmana voi. Siis vaikka mää ny oon nähny sen tekevän vaiks mitä, ni tää kuulkaa vei voiton kaikest mitä se on tähä mennes hommannu. Se luki jostai naamajutust ja pittimaailmast et hallill ol lauantain pikkujoulut. Se sanos mul torstain illal reenien jälkeen et me ollaan sit kuulemma menos sinne pikkujouluihi. Mää ajattelin et nonni, kerranki jottai järkevii päätöksii. Tonttulakei, klökii, joulupippareit (siis niinku taikinast tehtyi, ei tart het ajatell kaksmiälisest vaiks tiättyki siäl toivottavast on nartui paikal usseempiki), hauskoi tarinoit, ehkä jopa lauluu ja vaiks vähä tonttutanssii sekä tiätyst uussii tuttavuuksii. Valamis ko artturi sottaan mää sanosin tol muijal. 

Sit se lauantai tuli. Me käytiin ensteks vähä lenkil ja sit me syötii aamiaist ja semmast. Lopultas toi muija päästi mut autoon ja me lährettiin ajamaa. Mää jo vähä kuala suupiälis ajattelin kaikkii niit mahrollisii jouluherkui mitä koht saaraa ko mää yhtäkkii tajusin et eihä me minnekää hallil päi eres olla menos! Hetke mää jo hualestusi, mut onneks me sit pysähryttiinki ton Hokathan pihal ja otettii se mukaa. Se oli mun miälest tosi hiano juttu, onhan toi Hokatha vallan auttanut tota muijaa täs liitämises ja akiteeraukses ni et kyl se Hokathaki on ne herkut ansainnut. Itte asias, ko oikeen tarkkaan hetken assiaa ajattelen, ni melkest se kyl on nii et mää ja Hokatha, me kaks ollaan se kaikkest isompi työ täsä akiteeraukses tehty. 

No mut me sit lopultas saavuttii sinne hallil. Vähä mul meinas tulla kiirus ko en siin aamulenkil saanu tarpeeks kuseksittuu ku vähä noi pikkujoulujuhlat tuppas hermostuttammaa, mää ku en niin kauhian tottunu ol tommosii isompii sosiaalitapahtumiin. Onneks me sit kuiteski heti peril päästyä käytiin vähä kävelyl. Sain sit kaiks asiat toimitettuu ja olo helpottu huamattavast.

Mää sit vähä reippaast kävelin takas sinne hallil ja aattelin et nonnih, nyt se herkuttelu alkaa. Mä näjin ko aikas lauma muit koirii jo hiippaili sin hallil sisälle. Mut se muidu heitti mut sinne auton takaloossiin. Kait se sit halus ens mennä sisäl kattomaa ett millai ne rotokollat tääl hoidetaa ni mää sit nätist jäin sinne autoon orottamaan. Aattelin et vois ottaa vaiks parin minuutin tirsat ni sit jaksais herkutella oikkest kunnol. 

Aika vaan kulu ja mää kattelin siält kylmäst autost ko ne piänet koirat tuli ulos siält hallist, yks kerrallans. Mää en oikkeen nähny et oliks ne kauhian tyytyväisen näkösii siks ko niil ol ollu niin kivvaa vai siks ko ne oli saanu syärä herkui niin paljo, mut kauhhian tyytyväisen näkösii ne oli. Ihan kaik. Vähä mua jo rupes sit veetuttammaanki se juttu. Muiduu ei näy misää ja tuli jo miälee et mahraks mää mittää herkui saarakkaa. Se ku vähä on ollu meill tapana ett mul ei mittään erityisii herkui anneta. Ko mää ole mukamas allerkine. Pullsittiä sanon mää. 

Hiukka mää sit rauhottusin ko mää huamasin et hetken pääst sinne hallil lähti monest autos sellasii ei ihan piänii mut kuiteski mua piänempii koirii. Vähä niinko keskikokosii. Pari isompaaki siin jalotteli, mut neki meni sit takas autoihi. Eli tuli sellane ajatus miälee et mahtaaks ne juhlituttaa meitit sillee niinko kokojärjestyksesä? Monil koiraihmisil on sellaset ajatukset, et niinko minikoirat erikseen ja maksimaaliset eriksee. Niinko niis koirapuistois, niis on mineil oma puali. Se on kyl kauhhian hyvä ko ne ko juaksee jaloisa ni helpost niihi kompastuu.

Nii siit kompastumisest. Meil oli vanha miäs kyläsä, se Vaija, se ol iha pari yötäki. Mun kans se siin olohuanees yäseet makoili. Yäl se kävi vessas ja mää sitä siin oven takan vahtisin. Ja sit ko se lähti liikkeell, ni astus mun päälleni ja meni päistikkaa ovvee päin. Lattial oli verta ja hetken aikaa siin oli vähä älämölöö mut ei sil sit onneks ollu ko piäni reikä tosa silmän yläpualel. Mää en tajuu kullai se muhun oikeen kompastu, luulis et se olis haistanu et mää siin pimiäs makasin. Joskus must tuntuu - tai itte asias aikast usseinki - et ei noitten ihmisten kuanoil ol mittään tekkoo, mahtaaks ne toimii laisinkas.

Mut siäl hallil, ne keskikokoset koirat rupes sit kans yksitellen palailemmaan autoille. Mää siin kohtaa rupesin vähä venyttelemmää, aattelin et oon sit valmiinas ko se muidu tullee mua hakemaan. Ja sillai siin sit totta viissiin oli se homma, et sit siält tuli kasa muidui - tais siin olla pari ukkeliiki -  autoille ja kaikki niist otti mukkaans sisälle tämmösen vähä maksimaalisemman kokosen komian koiran.

Siin me sit mentiin rauhallises laumas sisäl ja mul jo kuala kuulkaa suupiälist oikkee roiskus ku mä ajattelin et nyt ne joulupöyrän herkut meittii siäl sisäll orottava!

Ei ihan niin onnellisest ollukka assiat. Ei menty täysnäisten patojen ääreen. Ei. 

Siäl sisäl oli kuulkaa joku rymsteerannu oikkee kunnol. Meitin reeniratojen airat oli siirretty ja nyt siäl oli semmane oikkest iso rata. Siäl ol estet ja putkee ja lissää estei ja vaiks kuin pal putkii ja puamii ja se mun lemppari, sellanen A-este, se o sit ihana! Nii, siis putkii oli monta. Joku mimmi siäl puhu mikrofoonii ja sit mää äkkäsin et mist on kyse. Toi muidu oli tuanu mut kattomaa jottai pikkujouluakiteerauskisoi! Ens mul meinas verenpaine noust ihan kunnol ko mää oli jottai hyvyyksii orottanu! Mut sit mää ajattelin et jos me nyt ens kattotaan tätä kisaa, kato ko kaikki koirat oli kers ulos tullessans ollu kauhhian tyytyväisen näkösii, ny kyl tän täytyy viäl hyvin päättyy.

Siin me sit katottii ja mää jo rupesin ajattelleen et vois olla kivaa jos meki joskus päästäs tollasil isoil radoil. Se meitin uus - tai siis ton muidun - kouluttajaki oli siäl paikal. Se siin jottai jutteli ton muidun ja Hokathan kans.

Sit alko tapahtummaa. Muidu kaivo taskustans jonku lapun minkä se anto sil mikrofoonii piteleväl naisihmisel. Me käveltii sinne radan alkuu ja muidu otti mult pannan pois ja sit se näytti et täsä on tää sun pallos ja se jää tähä tän yhden esteen taakse. Mää hetke aikaa kattosin sitä ko lehmää uut veräjää ja sit mää hokasi! Siis toi muidu on ilmottanu meitit akiteerauskilpailuihi!!! Me ollaan nippa nappa ehritty harjotella mitä.... kolme kuukautta ehkä? ja nyt se luulee jo ossaavans kaiken! Siis ensinnäkkää se ei ossaa viärä mua kepeil kunnol, puamii ei olla harjoteltu ku pari kertaa, hirastuksist se ei ollu kuullu ennen viime torstait ollenka, kiärrätyksen keilauksen se oppi vast viikko sitte. Siis kaikenkaikkias toi muidu ei ol laisinkas valmis kisaamaa viäl täsä lajisa. 

Mut mikäs siin jos se haluu ittens nolata, aina mää oon valmis pitämää hauskaa, vähä niinko lukkari sottaan, eiks joku semmone sanonta ol olemas.

Sin mä sit jäin, oikke nätist orottammaa ensimmäisel esteel. Se sanos mul et nyt piretää hauskaa ja mennää niin pirskuleesti ja jos oikkeen kivalt tuntu ni sit saaraan kuulemma juasta hetken päästä sama rata uurestaski. Jos mää siis haluan. Siit paikast mää päätin ett nyt pannaa tuulemaa!

Ensteks mää hyppäsin esteen yli, se oli sellasel maksikorkeurel. Sellasii ei ussein reenata mut ne on tosi kivoi! Sit heti sen jälkee mää pääsin putkeeeeeeeeeen!!! Sen jälkee mää en ihan tajunnu et mitä se muidu huito, se heilus yksiksens siin jonku ouron jutun ja hyppyesteen viäres, oiskohan se outu juttu ollu nimeltäs muuri. Ehkä. No mut sit tajus et mää en tollasest tuulimyllyheiluttelust ymmärtänny mittää ni sit se hirasti ja näytti uurestas siit sen muurin viärest ni mä sit hyppäsin siitäki yli. Ja siit esteest. 
Sen jälkee se käski mun mennä puamille ja lähti itte samantiän toiseen suuntaan. Mää en ymmärtäny et pitiks mun sit men sin puamil vai seurata muiduu vai mitä. Mää yritin kiivet hetken matkaa sin puamil ja hyppäsin semmosen putken pääl. Ja sit mää menin siit putkestaki pari kertaa. Mut ei se tarkottanu sitäkä. Ja sit mää hyppäsin niitten putkien yli ees taas. Mut ei sekä kelvannu. Sit siält jo juaksi semmonen kouluttajanainenki mut ko ei se muidu sit onnistunu näyttämään mul selkeesti ni me sit vaa mentii etiäpäin. 
Seuraavaks mää pääsin taas putkeeeeeeeen!!!! Ja sit ko mää tulin siält ulos ni voitteks kuvitella, se muidu ohjas mut esteelle ja osas kertoo et heti esteen jälkeen pittää kääntyä ja sit ko mää kääntysin ni siäl oli taas putkeeeeeeen!!! Sit mentiin taas esteen yli ja sit mää pääsin AAAA-esteelle! Mää pääsen siit nii harvoi et menin varmuuren vuaks pariin kertaan :D Sen jälkee palattiin siihen alkupäähän ja mentiin taas esteen yli ja voitteks arvata... putkeeeeeeen:D 
Sen jälkee taas oli hyppyeste ja siin toi muidu koitti sihist jottai, en tiiä mitä mut hiukka mää hiljensin ja sit mä huamasin et ei perhana tää voi eres olla totta, taas päästään putkeeeeeeenn!! Sen jälkeen oli semmonen vähä leveempi hyppyeste ja .... siis tää on jo melkkest ko taivaas olis ja sen seittekymment narttuu olis siin orottamas.... taas mää pääsin putkeeeeeeen :D 
Siält ko tultiin ulos ni oli taas hyppyeste ja sen jälkeen oli oikkee jymypäätös (ja se oli iha hyvä et se päättys ko toi paksu muidu puuskutti jo vallan) eli aiva jumalaine AAA-este (menin taas parriin kertaan, ihan vaa varmuuden vuaks) ja viäl yks piäni putki. Sen jälkee suaraan siäl mun silmien eresä maassa oli mun pallo, mää juaksin sinne ja varosin etten vaan hypänny sitä yhtä estet siit viärest.

Se oli kuulkaa nii maa helekatin hauskaa! Varsinki se et mää juaksin ko tuulispää ja kiipesin ja hyppisin ja vaikka mitä.... ja sit se on toi muidu joka puuskuttaa hikisenä :D

Hetke aikaa mää orotin et saaks se muidu henkityksens laisinkas takasin. Onneks siin ei menny kauaa, sit mää otin ja ilmotin et voitas mennä uurestas, sillai ko oli kertas vähä luppailtu. No sit me mentii. Ennää meitin ei tarvinnu mittää lapui antaa, mentii vaan jonossee ja siin orotettii ommaa vuaroo. 

Se toinen kiarros oli siis iha sama rata. Täl kertaa se meitin oma kouluttaja, se uus miäs, se mikä vääntää rautalankaa aikases taitavasten (täytyy muuten kuulostella et mikä sen nimi on, mut sanotaa nyt vaiks rautalankamiäs paremman puuttees) ni se tuli ton muidun avuks. Siin alus ko on se puami, nii siin se rautalankamiäs oli jo valmiik orottamas mua ja kerto mul et hei, mää saisin täsä nyt iha ite mennä siit puamist yli ja toi muidu juaksee siält kauempaa ko se ei ossaa hyppii noitten putkien yli niin taitavast ko mitä mää hyppisin ensimmäisel kiarroksel. Mää en tajuu miksei se muidu mul sitä heti kertonu, se rautalankamiäs osas tehrä asians heti selväks eikä turhii jaaritellu. Ni et sit mää juaksin siit puamin yli, se oli tosi kivaa. Siit ko ei yleensä saa mennä. Ainaska sillai omin luvin. 

Tää toinen kiarros oli kauhiast kivampi ko se ensimmäinen. Siis oli seki kivaa mut tää oli pal pal kivamppaa. Toi muidu osas jo kertoo suunnat mul paremmi eikä se ennää koko aikaa vilkuillu et "misä se seuraava este on, mikä numero on vuaros". Me mentii molemmat ko tuulispäät konsanaa ja mää luulen et siäl hallis ei ol tollast menoo ja meininkii ennen nähty!

Pittää tunnustaa et sen toisen kiarroksen jälkee mää olin aikases valmis juamaa ja vähä leppäämää. Me mentii juamaa ja käytiin piänel lenkil. Sit me juatii taas ja sen jälkee mää hyppäsin autoo lepäämää. Muidu anto mul komian palan sitä tosi hyvvää makkaraa, sitä mää sit siäl autos mussutin. 

Hetken pääst se muidu ja Hokatha palas takas autolle ja ne kerto et me oltii oltu niin hyvii et saatii ihan palkintoki. Siäl oli kuulemma palkittu eka (mää tunnen sen koiran, Eka on semmone piäni ja pirskaleen nopia ja saman merkkine ku Hatti) ja toka ja kolmas ja suurin aika. Ja me saatiin se suurin aika - palkinto. Siis niinko meitin sarjan suurin aika. Pisteit me saatii 180. Mää en tiiä et onks se paljo vai vähä. Enkä mää oikeen tiiä et jos sarjas ol 9 koiraa ja me oltiin 8 ni oliks se sit nii et me saatii kahreksan yhreksästä elikä melkest täydet vai oltiiks me toisiks viimisii? Mää veikkaan et me oltii se melkest täyret ko meil kertas oli pisin aikaki. Ko eiks se pisin aika ol sit niinko paras aika? Mää luulen et on. Sen kunniaks me saatii nyt sit MaksiTsemppiTonttu- titteli.

14.12.2013 ensimmäiset "epikset" (pikkujoulukisa)
Maksi / mölli
Kahdeksas sija (9 osallistujaa luokassa)
Pisin aika
"MaksiTsemppiTonttu" palkinto


Aikases mahetsuu, eka kisa ja heti tuli palkinto :D



keskiviikko 11. joulukuuta 2013

Kolleist ja nartuist



Se mun kamu, se tolleri joka omistaa sen yhren kuppilan, sen kans ollaan juteltu, et noi ihmiset on tosi erilaisia sen mukaan ett onks ne kollei vai nartui.

Kollit on sellasii helposti kusetettavii. Siis ei niinko kirjaimellisest vaan niinko sillai et niit on helppo huijata. 
Ja sit ne antaa kauheen helposti maistiaisii vaiks semmasest sapuskast joka on tarkotettu vast huamen syätäväks. Tai ko ne leikkaa ommaan ruakaansa jottain palasii, ni ne tiputtaa niit lattial kauheen pal helpommin. 
Eikä niit tartte tuijottaa kostein silmin pää kallellans ko ihan piänen hetken ni sit ne heltyy. 
Eikä ne myöskä tunke niit sormians tonne kylkiluihin ja sano et "paksu ko tynnäri, laihrutuskuuril ja het!" Noi nartut meinaan tekkee nii. Ja sit loppuu taas hetkeks kaikki hyvyyret, reeninamitki on sen jälkeen pelkkää kuivaa nappulaa.
Nartut on toisaalt sillee aktiivei ja sit ne kans antaa ruakaa ja ne muistaa aina vaihtaa tuoreen veden elikäs tosi mukavii lemmikei. Mut toisaaltas ne sit kans komentaa ja vaatii. Se vaatiminen on vähä semmost et joskus siit sais vähä höllätä. 
Välill tuntuu et ne vähä niinko ymmärtäis et mitä niil sannoo ja sit taas joskus kylmä torellisuus iskee kuanoon ko tyhjä ruakakippo. Semmone metalline ja kylmä. Ei ne oikeesti ajattele yhtään samall tavall ko me ajatellaan eikä ne ees ymmärrä mitä niil sannoo. 
Mut ne on oikeesti aika kivoi ja lutusii silti.

Kauhhian hankala noitten ihmisten kans on ellää mut kauhhian hankala se nyt ennää olis ajatella et ilmanka eläis. On niit täs jo sen vertas monta vuatta tullu katteltuu et niihin vähän niinko tottuu ja tykästyyki.


Huamaaks, kostiat silmät ja "oi ko mää oon nii lutune" ilme.
Toimii. Ihan niinko aina ja joka kerta.
Täl kertaa mää sain vähä peuran kylkiluit.




tiistai 10. joulukuuta 2013

Muutoksia


Kertaus on opintojen äiti.
Ja hyvä appari on edistymisen perusedellytys.
Hah, meidän varustevalikoimasta löytyy molemmat, joten nou hätä, pala kakkua ja sillee :D

Juttu on nyt niin että kiirettä on pitänyt mutta paljon on ehdittykin. Blogin päivitys on ollut mielessä melkein joka toinen päivä. Ja jos se muuten ei olisi mieleen juolahtanut, niin Hogatha on "ystävällisesti" muistuttanut. Mutta... kun se video. Sen editointi siis tarkemmin sanoen. Tökkii niin maan mahdottomasti. Kävi niin kuin useasti käy, yksi kohta kun tökkii, niin jää koko juttu tekemättä. Mutta ei kun etiäpäin, sano mummo pakkasessa.

Sen jälkeen kun Rakkimus Paskimus Idiottamus LUUPÄÄ PRKL!€%%!!! Domesticus oli taas löytänyt sisäisen rauhansa (kts sarja "överiks meni" joka ei siis vielä ole kokonaan julkaistunut), teimme muutoksia agiliitotreeneihimme.

Rakkimushan, jos siis ihan aikuisten oikeasti ja rehellisesti puhutaan, No se olis iha kivaa vaihteluu ettei aina mee nää sun jutut pelkästäns mun mollaamiseks menettää hermonsa vain (ja aina!!!) kun se ressukka ei tiedä mitä sen pitäisi tehdä. Tai jos se ei ymmärrä mitä tapahtuu. Sehän siis tietysti on Rakkimuksen luontainen ja erittäin valitettava ominaisuus, nuo heikohkot hermot. Se vinkuu ja piippaa jos sitä hermostuttaa. Sitä hermostuttaa jos se olettaa että mennään treenimään mutta jos se ei voi olla ihan varma! Se on hiljaa ja tyytyväinen vain joko ollessaan "vapaalla" tai tehdessään töitä. Jos ollaan siinä välissä, tai odotetaan omaa vuoroa treeneissä tai ei oikein tiedetä että mitä ollaan.... piip piip uuuaaaa!

Tämä ominaisuus ja epäsuotuisat olosuhteet ovat siis tehneet elämäämme viime aikoina muutamia helvetillisiä hetkiä. Huoh. Niistä siis överissä tarkemmin. Nyt olemme (toivottavasti!!!) saaneet asiat ainakin hetkellisesti parempaan kuntoon tekemällä pari radikaalia muutosta.

Muutos yksi.
Ohjaaja. Siis ohjaaminen.
Kiitos maailman parhaan apparin sekä loistavan kenttäkamun, on ohjaajan ohjaaminen selkiintynyt. Sellaiset perusjutut kuin esim "koiraa ohjataan aina koiran puoleisella kädellä" ja "ohjaajan rintamasuunnalla on merkitystä" ja "käden liikkeen pitää olla koiraa avustava" ja "käskytä selkeästi" ja "ole mustavalkoinen" on nyt löydetty, saatu tietoon, isketty ymmärrykseen ja jonkin verran jo ohjelmoitu jopa lihaksiin asti. Kyllä tähän on mennyt kuulkaa aikaa, hikeä (lähinnä Hogathalta), hermoja (nekin Hogathalta), kärsivällisyyttä (taas Hogathalta) sekä kameran akkuja (edelleen Hogathalta). Mutta kertaus on opintojen äiti. Ja kun appari tarpeeksi lujaa ja selkeästi sanoo, niin uskoo se Heklakin ;P No oli se jo aikakin saada vähän selvyyttä tohonkin muijaan.



Muutos kaksi.
Ryhmä. Siis radan koko.
Vaihdoimme agiliitoryhmää. Tässä uudessa ryhmässä on ainoastaan keskikokoisia ja isoja koiria. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä että radat ovat pidempiä. Ei niin että esteitä olisi enemmän, vaan esteiden välinen matka on pidempi. Myöskin harrastetaan vähemmän eestaasympäriämpäri samojen esteiden yli-ali-läpi menoa. Jätetään enemmän tilaa sille koiralle kääntyä ja liikkua esteeltä toiselle. Tämä tarkoittaa ohjaajalle paaaljon paaaaljon enemmän askelia. Vastapainona meneminen on helpompaa, on itselläkin tilaa ottaa tarvittaessa korjaavia askeleita, sekä aikaa jää enemmän. Jos laittaa jalkoihin vipinää niin eri ohjausliikkeiden välissä ehtii ns. "vaihtaa käsiä" koska sillä koirallakin menee hetki siihen siirtymiseen. Myöskin koira ja ohjaaja ovat kauempana toisistaan joten koiran on helpompi seurata ohjausliikkeitä eikä ohjaaja läimi koiraa päähän tai astu sen varpaille Tää on niiiiiin hyvä juttu! tilanpuutteen vuoksi. Samoin uuden ohjauksen ehtii antaa koiralle ennen kuin koira törmää esteeseen eli sillekin jää aikaa reagoida.

Muutos kolme.
Toiminta. Toiminnan ylläpitäminen.
Treeneissä pyrimme välttämään tyhjät tauot. Eli Rakkimukselle järjestetään koko ajan jotain ohjelmaa. Kokonaan tauottomaksi tätä hommaa nyt ei vaan saa, mutta parhaamme yritämme. Me joko treenaamme, ja niin että mahdollisten ohjaajan & kouluttajan keskusteluhetkien aikana ohjaaja kuitenkin koko ajan huomioi ja käskyttää koiraa (maahan, palkka + vapautus, istu, tassu, palkka + vapautus tms) tai treenivuoroamme odottaessa käymme lyhyellä kävelylenkillä tai treenaamme vaikka kaukokäskyjä käytävän puolella. Mitä vähemmän tyhjiä hetkiä, sitä vähemmän ääntä. Mun korvaparat niiiiiiiin tykkää :D

Vapauta. Tauko toiminnassa. Vapauta jo.
Näin pidetään hullua jännityksessä :D :D
VAPAUTA JO!! ANNAPALLOANNAPALLO!!

Kuten edellisestä kuvasta saattaa huomata, on tuo narupallo + kuolaava koira + todella hieno hiekka = helkkarin huono yhdistelmä. Pyrinkin siihen että noin hiekkaisella pallolla ei touhuta vaan tempaisen taskusta puhdasta palloa tilalle. Se taasen tarkoittaa että joku meillä pesee niitä palloja sitten melkeinpä päivittäin...




Aasinsiltaa pitkin....
Överiks meni - sarjan loppuosat siis ilmestyvät heti kun tuo videoeditori tottelee mua!
(Saattaa siis mennä vielä pienen pieni hetki...) Jos jollakulla on hyviä vinkkejä liittyen videon-mac-editointiin, niin sähköpostia saapi laittaa tulemaan, kiitos!


maanantai 2. joulukuuta 2013

Ooh? ... OOOVAH???


Hmmm.
Ei, ei mitään uutta auringon alla. Rakkimukselle kuuluu sitä samaa kuin aina ennenkin (kts. kuvat) ja minä sain tyhjiä ultra uutisia.

Elämä. 
Onneksi Rakkimus.
Ja mun Rinsessa :)


Oooooh?!?!

OOOOOVAH?!?!?!

S'OON   OOOOVARA!!!!


torstai 28. marraskuuta 2013

Hymph!


BUAHHAHHAAAA!!! Se muija laitto namipalkan vähän väärään paikkaan! Oliskos kannattanu laittaa suoraan linjaan keppien kanssa, oliskos! Vaan ei, sinne se vaan sen lämäytti, hualimattomasti vähän sivuun joten mähän sit tempasin suaran suuntiman sinne palkalle :D :D
Kyllä se oppii, hittaasti kylläki, mutta ko sitä joka kerta hiukka opettaa, ni kyl se viäl joku päivä :D
Tarkka olla pittää, ei täst muuten tul mittää :D

Buahhahhaaaa!


Yksi kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa. Hymph!




lauantai 23. marraskuuta 2013

Överiks meni kakkonen


Niih, siäl me sit oltiin, siäl akiteeraushallilla. Se keinu oli aikas hauska juttu ko siin sai koiranmakkaraa. Ja vähä sillon tällön ko nappas kovempaa niist sormist ni seki oli aikases hauskaa, toi muija sähähtää ain sillon ko heitettäs vettä kiukaal :D On se vaan nii hauska lemmikki.

Treenasimme keinun lisäksi myös yksinkertaisia ja helppoja ohjauksia. Rata oli vain pari kolme estettä. Ja tietysti putki :D Tuo Rakkimus niin rakastaa putkea.

Yllättävän vaikeaa oli keksiä itse rata jossa on helppoja juttuja ja sitten jokin vinkeä viuhaus. Eli siis jokin vähän vaikeampi ohjausliike siellä välissä. Niin äärettömän helposti sitä tekee liian vaikeita yrityksiä, sellaisia joihin omat taidot eivät vielä riitä. Onneksi Hogatha ja Ursula olivat mukana. Kerrassaan loistavia huomioita tekivät nuo kaksi. Esimerkiksi sen, että ei se ole Rakkimuksen vika jos ohjaaja ei osaa. Ja sellaisen huomion, että kun heiluttaa käsiään kuin tuulimylly, niin ihan pikkisen vaikea on koiran tajuta että mitä kättä pitäisi seurata...

No me siis edistyimme. Kaikenkaikkiaan positiiviset treenit. Ursula näytti hyviä liikkeitä ja yhdessä Hogathan kanssa demonstroivat että miten minä liikehdin todellisuudessa ja miten minun pitäisi liikehtiä. Oikein sillä tavalla positiivisesti ja kannustavasti. Jaa nyt se puhuu läpiä päähänsä! Ne toiset muijat nauro ko vanhat noita-akat!! Siäl ne hirnu aidan viäres ja sit ne matki ton muidun käsien heilutteluu ja kankeet hyppimist. Kyyneleet niil valu silmist ja se oli niin pahuksen hauskaa, onneks toi muidu ei tajunnu et määki nauroin niin et kylet sattu. Onneks jokku eres tajuaa miten vaikiaa se reenaus ton yhren kans välillä on. Siis yrittäähän se, mut ko ei se oikein ain tuppaa onnistummaa. Ressukka.

Ohjaus ja keinua, se oli ihan riittävää yhdelle treenikerralle. Varsinkin kun ottaa huomioon että olimme seuraavana päivänä menossa uudelleen. Eli kahdet omatoimitreenit peräkkäisinä aamuina. Joo, kyl määki kauhistusin ko kuulin ton. Kaks päivää perätysten ni et ei pääs aamulenkin jälkeen ruokakipol ja päiväunil, vaan täytyy "ansaita ruakansa" niinko toi muija välill sannoo. Seuraavana aamuna suuntasimme siis aamulenkin jälkeen taas hallille. Joskus sitä vain treenikärpänen puree oikein kunnolla ja silloin siitä pitää nauttia täysin rinnoin. Entäs jos sä et ookkaan ainut jonka siellä treeneissä pitää mukana olla, häh!?! Nautitaanko sillonki sit "täysin rinnoin" mitäh?!?! Mää olen tästä niiiiin monneen kertaan sulle sanonu ja sanon taaski et koita ny ämmä kuunnella. Mulla ei oll yhtään mitään reenaamista vastaan, ihan oikiasti mää tykkään siittä ja me voitais reenata vaiks vähä enempiki. MUTTA!!! Mun aamiainen. S'oon pyhä. Mun kauneusunet. Neki o pyhii. Ja se mikä on pyhhää, sitä kunnioitettaa eikä sitä häiritä! Ni soppiiks et tästälähin sää annat mun syärä aamiaiseni ja ottaa piänet kauneustirsat siihen päälle, sen jälkee voiraan mennä vaiks mihin ja vaiks ihan koko päiväks mun pualestani.

Vaiks itte asias mää en ol kyl yhtää harmissani siit et me ollaan ny käyty tääl hallil. Eilen me naurettii mahalihakset krampilla ton muijan tuulimyllyliikkeist. Tänäpä mää oikkeen innoll orotin et mitä se mahtaat täl kertaa sählätä :D Joka kerta sitä on saanu nauraa. Tai noh, joskus ollaan naurettu yhressäki. Mut yleensä se olen kyl mää joka enempi hymyilen.

Treenasimme taas keinua. Toinen keinusessio ilman keskijalkaa (tai mikä sen nimi sitten onkaan). Kaikenkaikkiaan ihan hippisen parempi kuin edellisen kerran suoritus. Taas mää pääsin pureskelemmaan ton sormia :D Oliks iha helkkarin hauskaa :D :D :D Se laitto mut taas käveleen sitä kauhian kapiaa ja tärisevää lautaa pitkin. Se koiranmakkara on kuulkaas ihan helkkarin hyvvää. Sen peräsä on muutamaan kertaan tehty iha idiootteiki juttui. Eipä sillä et tää kauhhian kaposell laudal kävelykä mittään täysjärkist puuhaa olis. Sen verran hyvin meni, että seuraavalla kerralla otamme sen keinun keskijalan käyttöön.

Tässä on kuvaa siitä miten se ei aina ole niin helppoa. Rata on helppo; pussi, parit hyppyesteet ja putki. Treenin ideana vain saada ohjaajan ajoitusta kuntoon. Ja tietysti kehon kieli, se on tässä lajissa tärkeää. Jepulis, kattokaas tosta viiden sekunnin kohdalta, muidu demonstroi miltä kaksi vasenta jalkaa näyttää :D Kehonkiäli, buahhahhaaa!!!!






maanantai 18. marraskuuta 2013

Överiks meni ykkönen eli ylitreenauksesta sananen...


Eipäs innostuta liikaa kuulkaas ihmiset!
Silloin kun koira selkeästi on osoittanut että treenitauko olisi paikallaan, niin se on kuulkaa sitten toimittava sen mukaisesti. Treenejä on vähennettävä tai sitten lopetettava hetkeksi kokonaan. Annettava aivoille aikaa hengähtää. Siis koiran aivoille, niille parille herneelle. Onhan sitä ihmiselläkin jokavuotinen lomansa ja viikonloppunsa, ei sitä kukaan joka päivä töitä jaksa tehdä. Eikä tarvitsekaan.

Tai sitten voi valita toisen toimintatavan.
Huoh.
Sellaisen vähemmän fiksun toimintatavan.
Huoh.

Kelataanpas aikaa takaperin ihan pikkisen verran. Sanotaan nyt vaikka x päivää. Tai jotain sinnepäin.Vapaa-aamu. Joo, just, varsinainen vapaa-aamu! Mää aattelin että joo, jepulis, kiva aamulenkki ja sit syömää ja sen jälkeen ansaituille päiväunille ja taas tulloo hyvä päivä. Vaan viälä mitä! Toi muija heitti mut aamulenkin jälkeen suaraan autosseen ja sit me mentii akiteeraushallille. Siäl oli toi Hokatha ja Ursula ja Tiivi. Ko mä näin et mihin päin se auton nokka käänty ni mä tiäsin sen. Se oli kuulkaa hyvästit päiväunille! Hyppäsimme Rakkimuksen kanssa autoon, molemmat hyvin levänneinä ja täynnä intoa. Pitkästä aikaa oli tilaisuus käydä tempaisemassa omatoimiagiliitotreenit. Hogatha kameransa ja Ursula Tiivin kanssa olivat jo hallilla meitä odottamassa.

Ensin treenasimme vähän ohjausta hypyillä ja parilla putkella. Sitten iskimme kiinni varsinaiseen päivän aiheeseen eli keinuun. Sehän ei ihan sujunut parhaalla mahdollisella tavalla viimeksi. Sitä ei ole nyt vähään aikaan koitettukaan koska olemme miettineet läpi kaikki mahdolliset treenivaihtoehdot. Päädyimme tuttuun ratkaisuun. Homma kappaleiksi ja aloitetaan alusta uudestaan. Nyt vain aloitetaan eri tavalla. Sillee ihan alusta. Rakkimus kun näet ei ole alusta-arka koira. Sehän kulkee millä alustalla tahansa, liukkaalla ja sileällä, trallirappusilla ja vaikka millä. Aha, vaan enpäs kulje vaappuvalla! Mutta kyllä se nyt sitten kuitenkin on alusta-arka koira koska se ei kulje epävakaalla tai liikkuvalla alustalla. 

Pennut ja alusta-arat koirat usein opetetaan keinuun tuollaisen pikkukeinun avulla. Siinä ihan alussa on periaatteessa lankku, jonka keskellä on pyöreä kapula. Siihenhän kapulan alle siis kuuluu matala jalka, mutta me otimme senkin pois. Ideana namittaa Rakkimus tuon ihan pikkaisen heilahtavan lankun läpi niin moneen kertaan, että se ei enää välitä siitä lankun heilahduksesta. Kriteereinä pidetään "koiran kokonaispituutta" eli ei saa venyä kuin mittarimato namin perässä. Myöskään tassujen ei kuulu kulkea lankun reunoissa vaan askeltaa normaalilla etäisyydellä (sivusuunnassa siis) toisistaan.

Tässä tilannetta nyt ensimmäiseltä treenikerralta.




Otamme seuraavalla kerralla samanlaisen session ja vasta kolmannella kerralla laitamme keinuun sen keskijalan. Hiljaa hyvä tulee, eikös ne niin sano. Nii-ih! Hiljaa hyvä tulee, niinhän se nyt sanoo. Vaan voinpa kertoa että tämä tarina jatkuu. Eikä välttämättä mitenkään pelkästään positiivisissa merkeissä! 
Mun KAUNEUSUNET!!!!! 
Ja muuten, huamasko teist kukkaan et mää en muute saanu aamiaista. Nih. 


Kadonnut pieru saharassa?


Kiitos sähköpostiviesteistä!

Saatte rauhoittua, täällä ei ole tapahtunut mitään kamalaa. Rakkimus elää ja voi hyvin. Blogi on ollut hiljainen koska blogissa seikkailevan parivaljakon kädellinen osapuoli tempaisi railakkaat kuumeet ja kurkkuunsa kaktusbileet. Eikä kyseessä ollut mikään yhden illan ihastus, vaan syvällinen monen päivän kuhertelu!

Ja vastaisuuden varalle tiedoksi... jos Rakkimukselle* joskus tapahtuisi jotain (tai siis tuleehan se päivä sieltä joskus, meille jokaiselle), niin luultavimmin ilmoittaisin asiasta lyhyesti tännekin enkä vain poistuisi blogistaniasta kuin pieru saharaan ilman mitään vinkkiä tapahtuneesta.

Nyt poistun purkamaan taudin aikana kertynyttä työvuorta ja heitän teitä seuraavalla postauksella toivon mukaan jo parin päivän sisään. Milloinkaan kun ei tiedä että millä kellonlyömällä inspiraatio ja hetki aikaa kirjoittamiselle osuvatkaan yksiin :D





* Sähköpostissani oli siis muutama kysely Rakkimuksen hyvinvointiin liittyen, huolenaiheen herättäjänä selvästi blogin hiljaisuus. Täytyy tunnustaa että sydäntä nuo viestit lämmittivät.
Varsinkin se yksi missä oltiin huolestuneita myös tämän kädellisen osapuolen hyvinvoinnista eikä keskitytty pelkästään tuohon karvapersaukkeeseen :D




tiistai 12. marraskuuta 2013

Lääkkei, napei?? TAUKO!!!

Mää oon NIIIIIN sekasin!
Oltiin kuulkaa eilen reenaamassa tuala mein omalla kentällä. Siäl oli HiljanenMiäs ja Lady ja ÄrränÄssä ja Raippis ja sit viäl muutama muuki. Toi mun muija oli ihan sekasi ko me mentii kentälle. Ensteks se oli iha normaalisti ja mää ajattelin etä nonnih, nyt se laitto sen "vaadi" hommelin käyntiin. Iha hyvin se meni. Ensteks.

Mut sit mää huamasin et me mukamas mentiin jottain kuviojuttui ton HiljasenMiähen ja sen koiran kans ja Raippiksen ja Iin kans. Ladyn mamma ja ÄrränÄssä huuteli jottai ohjeit. Eikä toi mun muija tajunnu yhtään. Sit ko sil oli vähä pasmat sekasi ni sit se ohjaaminen meni vähä semmotteks ja tämmötteks. Sit rupes päässä suriseen. Niinko mun päässäni. Onkohan mulla lääkitys sekasin tai oikkeen vaan pahast puutteellinen?

Seuraa sinne ja seuraa tänne ja sit ykskaks joku viskas noutokapulaa ja sit siin viäres oli se ruutu missä oli sellanen tosi ihana vinkupallo. Se seuraaminen meni viäl iha hyvi. Ja ne jäävätki vaiks mää vähä vinkusinki. Mut varsinki se toinen kerta, se oli must aikases nappi suaritus. Mä näin ko se ÄrränÄssä nosti peukui ylöspäin siin kohtaa. Mun miälest se tarkottaa ett hyvä oli.

Sit ko se piäni ruutu oli siin mun eres ja se kapula lensi siäl viäres, ni sit mää en ennää pystyny. Rupes kuulumaan kuulkaa sen maan perusteelline piippaus mun päästäni. Onneks toi muija huamas et se ei ollu lainkast kivvaa ja sit se laitto kären mun pään päälle ja sai sitä piippaust sit hiljenemmää. Eikä se sit ennää liikkunu siit vaiks Raippis jottai huuteli. Se vaan jutteli mul ja pyys et mää rauhottusin. Siin me sit hiljaa katteltiin toisiamme ja henkitettiin ja se silitti mua sillai rauhottavasti tost rinnuksist ja me annettiin niitten toisten jatkaa sitä rivitanssii. Emmää tiiä mitä se oli. Joku koria kraaffi juttu joka tapaukses. Tai ehkä se oli kuviotanhuu! Ja kaikkiha tiätää mitä tanhust sanotaan. Et kaikkee pittää miähen elämäsäs kokkeilla. Paitti siskoonsa ja tanhuu. Nih.

Toi muija sit onneks tajus et mää en tosiaankas siit hommast tykänny. Ja et mul ei ollu lainkas kivaa. Se sano ettei se pyyrä muuta ko et me pysyttäis sen verta keskittymmään et mennään sillai hyvin seuraten siit paikaltamme sinne suaraan ettiäpäin eikä sit ennää tulla takas. Mää sit sanosin et kokkeillaan. Hyvin se sit onnistus. Ko se autto mua ni mää sit sain keskityttyy ja me päästin sit vähä sivummas.

Mää luulin et me mentäis sit autol ja annettais koko homman olla. Mut ei. Vaiks oishan se pitäny arvata. Ei toi muija niin helpolla luavuta. Ko ne muut sai sen tanhunsa tehtyy ni sit ne otti vähä paikallaoloo. Ja me mentiin sit siihen mukkaan ko mun pää ei ennää vinkunu niin pahasti. Sen vertas se kuiteski viäl kaikus, et toi muija laitto ÄrränÄssän vahtimaan mua. Mää kokkeilin et mitä se mahtaa tehrä jos mää siit muina miähinä nousen ylös. En kuulkaa eres ehtiny tajuta et mitä tapahtus ko sit mää en ennää ollukka ylhäällä ko hups vaan olin takas siin misä pitiki. Nopia ämmä!

Me otettiin sit seuraavaks luaksetulo. Jätettiin ne muut siihen paikallens makkaamaan ja mää juaksin ko tuulispää siit niitten persiitten takkaa. Ai ko se on kuulkaa mahtavaa joskus juasta nii et tuuli korvisa soi! Muistin tällä kertaa kuulkaa sen uuren loppuasennonki. Kattokaas ko aikasemmin toi muija halus et mää tulen siihen sen ettee ja pyssään siihe. Mut nykyään se haluu et mää kiärrän sen ja meen siihen sivul sillai perusasentoo. Mä en eres täl kertaa tähränny siihen ettee vaan otin kuulkaa suuntiman suaraan siihen sivulle. Siin kohtaa mää tajusin et sil muijal oli koko ajan ollu pallo taskusa!

Sen jälkeen me jätettiin ne muut ja mentiin siihen ihan pikkasen sivummalle. Muija heitti pallon maahan ja sit tehtii taas niit seuraamisii. Se teki samal taval ko viime kerral sillonko oltii siäl peekoo-tottiksess. En mää ihan koko aikaa onnistunu, mut muutaman kerran tais olla aikases hyvä koska mä pääsin leikkimään pallolla. 
Et ei se ihan plörinäks menny.

Täsä mää syän yöllist hiukopallaa

Mää sit autol kysysin silt et oiskos nyt aika mennä vaiks lääkäril ja kyssyy niist lääkkeist. Mut se mun oma muija sanos et höpö höpö, tämmöne mää olen kuulemma joka vuas siin kohtaa ko tauko alkaa. Et mun pääkoppa niinko sannoo et nyt olis aika pittää lommaa. Ja sit se sano et ihan hyvä ajotus, et nää oliki viimiset reenit Raippiksen kans tänä vuan. Pelloll me saatetaan pari kertaa viäl mennä mut saa kattoo, siäl on aikas märkää. Ja sitä akiliitoo, sitä me sit kuulemma jatketaa ihan tonne jouluun asti.

Se kuulosti aika hyvält. Nuuskutettaa ja akiliiretää vaa. Muina päivinä mää voinki sit keskittyy mun kommeen ulkonäön ylläpitoon.

Ne kauneusunet nääs.




lauantai 9. marraskuuta 2013

Loistavaa lauantaita!!


Terveisiä ylimääräisistä agiliidon ohjaukseen keskittyneistä omatoimitreeneistä!
Hyvin nukutun yön jälkeen onnistunut suunnitelmallinen treenaaminen loistavassa seurassa osaa olla mitä antoisinta. Löydettiin pari ongelmaa sekä harjoiteltiin oikeaa toimintaa. Oikeanlaista ja selkeää ohjausta sekä kropan (ohjaajan kropan) hallintaa.

Tällaisia perustreenejä pitäisi ehtiä käydä hallilla tekemässä kerran tai kaksi viikossa. Huh, kiirettä tulee pitämään! Hallin käyttöaste on aika korkea, joten ajankohta pitää osata valita oikein jotta löytyy treenitilaa. Onneksi meillä on hyvä appari jonka kanssa radan suunnittelu ja rakentaminen on vauhdikasta toimintaa, joten aikaa varsinaiselle treenaamiselle jää riittävästi. Apusilmäparin hyvät huomiot sekä selkeä näkemys olivat kullan arvoiset, kiitos Hogatha!

Rakkimus oli selkeästi onnessaan. Joutui välillä tekemään duunia eli seuraamaan mitä ohjaaja tekee, ajattelemaan ja tottelemaan. Niinpä, tottelemaan! Mutta parasta kaikessa, rata (tai oikeasti meillä oli kaksi lyhyttä, erilaista rataa) oli vauhdikas ja esteet olivat pitkästä aikaa niin kaukana toisistaan että karvapersaus mahtui oikeasti juoksemaan eikä vain kääntyilemään paikallaan. Tämä antoi samalla kömpelölle ohjaajalle hiukan enemmän aikaa keskittyä siihen omaan ohjaamiseen sekä myöskin koiran reaktioiden havainnoimiseen.

Torstaina agiliitoryhmä, perjantaina tiukkaa tottista&tunnetilaa ja lauantaina (vieläpä heti aamusta, ennen päivän ensimmäisiä kauneusunia!) vaativaa ja vauhdikasta agiliitoa, nyt onkin sitten aika elbata. Olla, oleskella, nauttia olemisesta, olla vaan tekemättä mitään.
Tai siis meikäläinen nostaa kohta persaukkeensa tästä koneen äärestä ja hoitaa tiskit, pyykit sekä imuroinnin jonka jälkeen saakin nostaa kytkintä ja hilpaista kauppaan käymään. Rakkimus elbaa.

Karvapersaus otti tämän kolmen päivän putken näköjään aika rankasti,
valot ovat päällä mutta onko ketään kotona...?





Raskaan viikon treenejä



Kello on 00:18 ja istun sohvalla kirjoittamassa teille. Kiasus, mitäköhän tämäkin teko kertoo minun elämästäni :D
Isäntä on reissussa ja minä olen Rakkimuksen kanssa kahdestaan. Takana on kahden päivän treeniputki. Jos sitä nyt treeniputkeksi voi sanoa. Rankka rupeama on tänään palkittu pitsalla (minulle!) ja hirven sääriluulla (Rakkimukselle).

Torstaina oli agiliidon jatkokurssin ensimmäinen kerta. Porukasta vaihtui yksi henkilö joten suurin piirtein tutulla ryhmällä jatkettiin. Tällä kertaa meitä odotti 4 hyppyesteen rata jolla kierrettiin 7 hypyn rinki. Aiheena ohjaus ja pari uutta ohjaustekniikkaa, niisto ja sit se toinen (jep, justiinsa näin hyvä muisti mulla on). Meikäläinen meni aivan sekaisin ohjauksessa. Ohjaavaa kättä vaihtaessa en osannut tehdä sitä niin että Rakkimus olisi asiaa tajunnut. Lisäksi minun "ei ohjaava" käteni heilutteli välillä itsekseen jotain tuulimyllyjuttuja jotka saivat Rakkimus ressukan aivan sekaisin.

Se on niin mahtava kun se oikeasti yrittää. Seuraa kättä ja ohjeita ja sitten törmää ressukka kuono edellä putkeen kun tuulimyllykäsi viuhtoo omiaan. Nyt ei vain valitettavasti ohjaaja saanut käsiään kontrolliin ja missään vaiheessa ei Rakkimus päässyt nauttimaan menemisestä ja tekemisestä.

Huomenna - tai siis tänään - lauantaina yritämme ehtiä treenaamaan itseksemme. Tehdään pitkä rata jossa ei ole paljoa esteitä ja kaikki on helppoa. Toiseksi viimeiseksi laitetaan jokin vaikeampi ohjausliike. Ensin tahkotaan se ohjausliike kuntoon ja sitten vedetään iisi-piisi-pala-kakkua-rata vauhdilla muutamaan kertaan. Hyppyesteisiin riittävän pitkät välit ja pari iki-ihanaa putkea sekä kepit. Ei muuta. Pikkaisen vauhtia ja yksi uusi ohjausliike, kaikki muu osatun vahvistusta ja nautiskelua. Katsotaan onnistuuko.

Tänään  - tai itseasiassa siis eilen - perjantaina kävimme tottistelemassa omalla kentällä. Sain todella hienon oppitunnin. Aiheena henkisesti minulle vaikea ja raskas asia. Vaatiminen. Miten vaaditaan selkeästi, mustavalkoisesti ja ehdottomasti ollen reilu ja rehellinen. Minä näköjään tarvitsen säännöllisin välein jonkun heiluttamaan raippaa ja näyttämään missä menee pieleen.

Raskasta. Vaikeaa. Mutta onnistuessaan todella palkitsevaa. Rakkimus teki tänään hiljaista seuraamista. Ei paljoa, mutta riittävästi. Kontakti oli kaiken kaikkiaan parantunut todella paljon. Vaikka agiliidon vapaampi äänenkäyttö on vaikuttanut erittäin positiivisesti ja hiljentävästi tottiksen puolella, niin valitettavasti pallon käyttö taas on nostanut niitä kierroksia. Olin itsekseni ajatellut että pidän liian paljon sitä palloa taskussani kun pitäisi jättää se maahan odottamaan. Nyt sain näille aatoksilleni lisää todisteita joten jep, taskupalloa on selkeästi vähennettävä, sekä tottiksessa että agiliidossa.

Luoksetulo pysäytyksellä.
Takapalkka, pysähdys oli täsmällinen ja nopea, siitä palkalle. Ei tehty kuin kerran. Ei tarvinnut enempää, se oli niin täydellinen suoritus. :D

Nyt nukkumaan.
Henkisesti raskaat kaksi treenipäivää ja kaikin tavoin raskas työviikko tarjonnevat hyvät unet.
Rakkimus kuorsaa jo :)



edit 14:16
kirjoitusvirhe korjattu

keskiviikko 6. marraskuuta 2013

Normipäivää pukkaa



Sillo joskus kauhian kauan sitte ko mä olin viäl ihan pentune, ni mää päätin tulla asumaan mun omien ihmisten lua. Ne sano et ne haluu tehdä juttui mun kans ja et me oltais sit yhdes tosi "aktiivisia".  Mä en oikeesti tiiä mitä toi aktiivine sit tarkottaa mut kai se sit meinaa et piretää aika paljo hauskaa yhdes. No ei ne nii "aktiivisii" oo ku mitä Hakka sillo joskus mul sano. Siis Hakka, se on se joka opetti mut syömää oikeet ruakaa. Se nappas kerran mut sylliinsä ja sit se laitto mut ton mun oman ihmisen, ton muijan syliin. Toi muidu muuten viäläki aina sillon tällö kertoilee Hakkalle et mitä "aktiviteetei" me taas ollaan tehty.

Ei me kyl aina ihan täysin laiskoika olla. Normaalist aamusel toi mun oma ihmine nousee ens ylös sänkyst, suurinpiirtein sit ko se pirinävekotin on pirissy semmaset kymmenen kertaa. Se käy joka aamu suihkus. Ja sisäl pissal. Mää en ymmärrä. Eiks sitä ol sen oma Hakka joskus sillon ko se oli ihan pentu, ni eiks sil oo kerrottu että kuset heitetään ulkon. Aina. Ilman mittää poikkeuksii. Ko mun miälest toi muija käy ulkon kusel vaan poikkeustapauksiss. Niinko mettäs ollessa. Eikä joka kerta sillonka. No mut se siit kuseskelust.  Onneks se sentäs tekkee sen aina samas huanees. Siäl samas ko kaikki muutki mun lauman ihmiset. Huanost kasvatettui, ei ees sisäsiistei.



No mut eniveis, en mää jaksa ees häntääni herättää ennenko se on käyny siäl suihkus ja laittanu keittiös jottai ruakii ittelles pöydäl ja vetäny vaatteet päälle. Sit mää vast nousen. Ekaks oikkeen kunnon venytykset siin olohuanees. Siin mää yleens nukun. Joko mun omal petil tai sit sil mitä se sannoo säkkitualiks. Ei se mun miälest kyl tualii muistuta. Venyttelyn jälkeen mää käyn keittiös juamas ja sit mä meen eteiseen odottamaan et pääsis aamulenkil. Eteisess mä otan siin uuren matton pääll sellasen hyvän kuanon rapsuttelu asennon. Sellasen ett näyttäs ihan ko mää vaan löhöisin siin enkä aattelis rapsutusta lainkkast.

Mult on kokonas kiälletty kuanon ja tassujen rapsuttaminen. Mut hei, noi osti eteiseen ihan uuden maton. Sellasen ison kuramaton. Niiiiiin ihanan uudenkarhee et ei sitä kuulkaa voi olla rapsuttamati. Nyt mul on sit taas leukapiälet ja huulet hiukka... rapsutetut? mut mää en ol kertonu noil ihmisille sitä viäl. Mä tiädän et mä joudun lääkesaippuapesuun heti ku toi muija huamaa. Siis kyl se huamaa, aina ennenki huamannu, mut sitä voi yrittää pitkittää, vink vink :D

Niin sit lopultaski lähretään ulos, siis sit ko ens on venytelty ja rapsutettu kuano siihen mattose. Me tehrään aina aamusin ensimmäitteks ja iltasin viimiseks semmonen "meitin korttelit" kiarros. Se on aina sama, paitti viikonloppusin. Se on iha kätevää, ei tartte juasta yks kaks (tol muijal voi joskus äkkii kesken lenkin tulla kauhee kiirus, se on vähä outo toisinaa) ja mää tiädän et onks mul kiire töötätä tavaraa pihal vai onks viäl reilust aikaa ja matkaa tehrä tährellisempii asioit. Niinko lukkee viästei tolpist ja pylväistä ja niist kahrest tosi paksust puusta. Nih, ja sähkökaapeist :D Niis sähkökaapeis on kuulkaa kaikkest parhaat viästit.

Sit ko me on käyty lenkil ni sit mennään takas kottii. Jos on satanu tai ollu muuten vaan märkää, ni sit toi muija kuivaa mut. Se on aikas kivaa. Mä syäksyn sen pyyhkeen kimppuun ja sit me äristään siin eteises ees taas ja mä saan semmasen oikkest makosan pyyhehiaronnan. Kyl se sit ne tassutki aina muistaa kuivata vaiks en mää sitä nyt nii tährelliseks oll koskaa ajatellu. Kylhä ne siin päivän mittaan itekseenki kuivuis.

Sen jälkkee onki sit aika syörä. Mun ihmiset syö tosa pöyrän ympärill ja mää syän keittiön päärys mun omast kipost. Vähä nuuka toi muija ton ruuan suhteen mun miälest on mut onneks se senttäs on hyvä makust. Ja paljo siin on lihhaa. Se on parast! Ja sitä mää oikkee rakastan ko siin on sitä lohiöljyy. Se vast kuulkaa haiseeki niin hyväl! Seuraavaks parast on varmaa kuulkaa tonnikala. Eikä ne luukka mittään huanoi oo. Tai ne kalkkunankaulat, niit mää saan välill aamusin.

Sit syömisen jälkkest noi ihmiset sit lopultaski älyää lähtee pois. Mää yleensä siin keittiös koitan saara niit syömää vähä noppeemmin. Mää venyttelen siin lattial ja haukottelen ja päästelen röyhtäsyi. Vähä niinko vinkiks. Et olis niinko sopivaa ottaa ja häipyy. Kattokaas ko siin kohtaa on mun kauneusnokosten aika. Mää yleensä meen tonne olohuaneen pualel ja verän sikeitä koko päivän. Sit joskus neljän paikkeil mä ruppeen vähän venyttelemään ja orottelemaan et jos vaiks ruppeis tekemää jottai.

Se mikä on aikasest siisti juttu, on kuulkaas toi mun ihmisten lähtemisrituaali. Joskus sillon ko mä olin pentu ni mä en oikeesti tykänny ko ne lähti pois kottoo ja jätti mut yksin. Mein naapurist kato kuuluu aina välillä äänii. Mut sit mä oppisin et se on tosi hyvä juttu ko ne lähtee ja jättää mut. Sillon mä saan meinaan mun ultimate-herkkuu. Kurkkua. Mä saan joka kerta kurkunpalasii ko mä jään yksin. Ei mua ennää jännitä olla koton yksin. Siin ei kuulkaa pienet kolinat naapurist haittaa ko meikäläinen vetelee kauneushirsii :D Mää luulen et loppuis kuulkaa kurkunpalaset jos noi tajuais et mua ei pelota ennää. Sen takkee mä meenki aina eteiseen sillee surkeen näkösenäs istuksimaan sit ko ne ruppee laittamaan kenkii jalkaa. Jos eivät ol niit kurkui muistanu ajois, ni sit ainaski ne muistaa ko huomaavat ku "mää riurun ja kärsin ko jourun jäämää iha yksin". Vähä ne on tyhmii noi ihmiset, mut tosi hauskoi joskus :D

Siält ne sit yleensä tullee kotio, vähä ennen ko mun tarttis päästä ulos kusel. Ja täsä mää haluaisin nyt painottaa ja tehrä kaikil selväks, et mää käyn ulkon kusel. En sisäll. En ees siäl misä mun ihmiset käy. En tosiaanka. Enkä eres siäl melkkes ulkon -huanees, parvekkeeks ne sitä mun miälest sanoo. En eres siäl käy vaan pelkästäs ulkona. Meikäläinen on nääs sisäsiisti. Nih. Toisin ko eräät. Nih.




Koskaan ei oikkestans tiädä et mitä tapahtuu ko noi mun ihmiset tulee kotii. Välill me tehrään oikeen pitkä ja rauhallinen lenkki ja tullaan sen jälkeen kotio syömään ja elpaamaan. Välill taas käyrään tosi nopeesti vaan siin lähimmäl sähkökaapil, siihen jos mennään suaraan ni sit mä tiiän et aha! nyt mennään jonnekki. Sit me hypätää autoon ja ajetaan johonki semmoseen aktivitiittiin. Semmoses aktivitiitis tehrään aina ensteks oikeen kunnon lenkki ja sit venytellää. Se venyttely on semmos et toi muija ottaa mua persiist kii ja menee mun taakse seisomaan. Se laittaa jalat mun taakse sillai et mä en pääse pakittamaan. Sit se venyttää ja heiluttaa mun tassui ja antaa namei sillai et mää joudun ihan kauheest kurkottamaa. Aatelkaa, mun tarttee takajalat suarina seisten pystyy venyttämään mun kuano mun persiiseen tai sit takajalkojen varpaitten viäreen! Jalat suarina! Melkkest mää sanoisin tota jo eläinrääkkäykseks. Mut ko sil on yleensä niin hyvei namei et mä sit vaan venytän itteeni.

Semmanen pikku juttu muuten, tän huamasin tosa reilu vuas sitte. Jos muutaman päivän venyttelee sillai huanosti eikä mukamas yletä sinne namille, ni sit toi muija viä mut mun kamun, sellasen Anun tykö. Se Anu opettaa meil kaikkii kivoi venytysleikkei ja sit se kuulkaa hiaroo mua. Mun ei tart ko maata kyljelläin lattial ja mä saan niin maan maailiman parhaan koko roppa hiaronnan. Kerran täytyy aina nousta ja mennä toisel kyljel mut muuten siin saavaa kuulkaa olla ja silmät kii nauttii. Suasittelen kuulkaa kaikill.

Nii niist aktiivitiityksist oli puhe. Sit ko ollaan oltu aktiivei ni taas sen aktiivin jälkeen tehrään samat jutut, venyttelyit ja lenkki. Joskus me juastaanki, vaiks ei toi lyllerö kauheen nopiaan liiku. Eikä se ussein tykkää juasta. Mut joskus se ain yllättää. Ittensäki varmaan :D

Takapihal käyrään melkkest joka päivä tekemäs tempui. Se on tosi nasta paikka! Siäl on puit ja pensait ja hyppyrenkas ja vaiks mitä. Ja sit siäl on ihmisii! Siis ei siäl takapihal, vaan siäl talon seinäl. Ne on varmaan niit parvekkeit. Siäl on sillontällö ihmisii mitkä hymyilee meil ja välill ne siält kertoo jos toi muija ei nää millai mä olen. Ja sit välill ne nauraa ihan sillai ääneen. Yleensä sillon ko mä teen jottain ihan omiani. Vaiks sillon ko mä koitin pääst airan alt sen siilin peräss. Ei ne kyl olis nauranu jos ne olis pystyny haistamaan sen minkä mää haistoin... se siili oli nääs löytäny jostain vähä jottain ruuanlopui ja se kuskas niit mukanaan. Ni ei mikkää ihan turha saalis olis ollu. Vaiks ne siilit on kyl vähä sellasii hankalii. Ne ei pelkää mittää vaan ne syäksyy suoraan päälle ja niist lähtee iha hirvee mekkala.


Sil iltasel me saatetaa käyrä lähimettäs taiks kaupunkilenkil taiks kaupas tai kyläss jonku ihmisen tykön tai vaiks tos yhres kivas kahvilas. Sen kuppilan omistaa sellanen tosi mukava tolleri. Sen tollerin kaks ihmist on siäl töis kans. Siäl on muuten tosi mukavaa, oma nahkasohva meil koiril ja kaikkee, mut välill ne unohtaa vaihtaa sen vesikipon. Siit sit täytyy muistuttaa mut onneks ne ihmiset on aika tottelevaisii. Siit mää olen vähä kateelline välil ko se tolleri kertoo et mitä kaikkee hyvyyksii se saa sen miäs-ihmiselt. Mun ihmiset ko ei anna mul lainkas samanlaisii hyvyyksii. Ne puhuu vaan jostain arkeliasta. Et mää olisin mukamas arkeline jolleki siankorval ja nauran mahal. Em mää tiädä mitä se tarkottaa, mut semmosii herkui mul ei sit vaa anneta. Onneks mä en oo arkeline rakkaurel, ne roilerin rakkauret eli syrämmet, ne on oikeesti mun ihan kaikkest suurinta herkkuu.

Sit ko on jo myöhä, ni sit mä saan koton ruakaa. Siin pittää tiätysti tehrä sit kaikkii sirkustempui, noust takajaloil ja tuijottaa silmii ja olla hiljaa ja kaikkee sellast. Noust istumaa ja men maate ja ylös alas monneen kertaan. Mä oon kyl huamannu et jos heti tekkee sillai niinko pyyretää, justiinsa eikä mittää melkee, ni sit ei tart niit tempui tehrä sen enempää ko sit saa sillai nopiast luvan mennä syämää.


Se on muutenki jännä juttu. On se sit syömisen yhteyres tai aktiivisiiksis tai mis vaa. Noi ihmiset jaksaa kattoo ja käskee vaiks kuink monta kertaa ko mä teen tempui jos mä en tee niit kunnoll. Mut sit ko tekkee oikeen hyvi ni sit sitä ne ei jaksa katella. Sit ain lopetettaa.
Koit siin sit ymmärtää...

Nii ei se mun päivä sit ihan siihe iltaruakaa viäl lopu. Sen jälkeen me makoillaa yhres olohuanees ja sit käyrää viäl äkkii siin lähimmäl puskal talon nurkal iltakusel. Sen jälkeen mää sit yleensä hätistän noi ihmiset pois siit mun olohuaneest et mä saan ruvet nukkumaa. Siit sit on kuiteski jo yli kahreksan tuntii ko mä olen viimeks saanu koisittuu. Eikä tää mun ylväs ulkonäkö säily jos mää en nuku tarpeeks.

Öit!


maanantai 4. marraskuuta 2013

Hyvästit agiliidon alkeille!


Kiasus sentään miten lyhyt aika tuo kuusi viikkoa onkaan! Juur vast'ikäänhän me aloitimme agiliidon alkeiskurssin ja nyt se on jo historiaa. Iha piänt suuruudenhulluutt havaittavis, huamaatteks "meitin tekemiset on historiaa". Eikähän ne oo jokku muut ko sinne historiankirjoihi pääsee. Nomut jos se pittää ton muijan tyytyväisenä, ni ei kerrota sil ettei meit kukkaa minnekkää kirjaan pan. Vaiks pirkuleen hauska kappale siit kyl tulis. Monta vekkulia tapahtumaa noilla tunneilla tapahtui, mutta keskitytään nyt siihen loppuhuipennukseen. Osahan siitä viimeisestä kurssikerrasta on jo esitelty tuolla keinu-jutussa. Mutta kyseisellä treenitunnilla tapahtui enemmänkin kummia :D

Ennen kuin mennään itse asiaan, niin paikallaan on anteeksipyyntö ja korjaus. Tuossa edellä mainitussa keinu-jutussa on kuvissa virhe. Ne eivät todellakaan ole meikäläisen ottamia (olisinkin aikases kova hemmo jos pystyisin ottamaan kuvia itsestäni treenaamassa) vaan ne ovat Hogathan aikaan saannoksia. Kuvissa pitäisi siis lukea "(C) Hogatha 2013 ". Ni et sori vaa Hoga. Nih.

Sitten itse asiaan. Alkeiskurssin viimeisellä kerralla teimme siis keinun lisäksi muutakin. Esmes pussi oli todellinen jymymenestys. Rakkimushan on joka ainoa kerta treenien ensimmäisen pussin kanssa sählännyt. Mennyt metrin verran putkeen, todennut että valoa ei näy ja eikun uukkarilla takaisin Mää olen tätä sanonu, siäl ei ol valoi! Todella pienellä avulla (käden liikkeellä tai rauhallisella uudella käskyllä) se on mennyt uudestaan pussiin ja tullut ihan oikeasta päästä pois. Vaan nyt meni kuulkaa ensimmäisellä yrittämällä läpi asti!


Siis mitäh, makkaraa!?!?! Jee, AnnaAnnaANNATÄNNENYT!
Odota.
Orota ja orota, aina vaan orota....

Pussiin!
MakkaraaRymskisMakkaraaRyskisAnnaMakkaraa!!
 

Keppejäkin treenattiin ja tälläkin kentällä oli käytössä nuo "jo osaavampien koirien" apuohjurit. Tällä kerralla Rakkimuksella selkeästi välähti tämä juttu. Aiemmin se on mennyt siitä mistä on päässyt eteenpäin tai sitten vain sokeasti seurannut ohjaavaa kättä. Mutta nyt näki että se liikkui rauhallisemmin ja Tattadaa, rummut pärisemään! ennakoi käännökset vaikka ohjaava käsi ei vielä ollutkaan ehtinyt niin pitkälle. Tämä oli kuulkaa niitä hienoja hetkiä! Siis tulihan se kaksi kertaa hypäten Kolme. Elon laskuopin mukkaan kolme kertaa välistä pois mutta pointti onkin siinä että se TIESI ja TAJUSI mitä sen olisi pitänyt tehdä. Oikeasti tosissani olin odottanut että tämä tajuaminen ehkä mahdollisesti toivon mukaan saattaisi tulla jo joulukuun puolella. Mutta että nyt jo! Selvääkin selvempää on että tämä ei todellakaan ollut tässä, näissä jutuissa otetaan aina takapakkia välillä, mutta se on sitä oppimista ja yrittämistä. Olisikohan se ollut se lohenraato jonka äitini tuolle elikolle juuri syötti, ehkä lohen rasva oli kiillottanut ne kaksi aivohernettä niin että nyt saatiin tuollainen positiivinen yhteentörmäys aikaiseksi. Tajuamista ja oppimista, parhautta kuulkaa.


Odota.
Niinko kepeikö, näitäkö? Laitoiks sää ne makkaranpalaset jo? Oliks se makkaraa vai pelkästäs niit kuivii nappuloi? Olihan se makkaraa? Olihan? Mennääks jo vai jääks mää tähä? Hei mihi sää meet?

Orota, orota... siis vasen ja sit oikkia ja sit taas vasen ja sit oikkia ja sit taas vasen...

Testattiin myös rengas. Enkä oikeasti tiedä mitä on tapahtunut, mutta tässäkin tuli onnistuminen. Meillä oli selkeästi erittäin hyvä treenipäivä :D

Rakkimus hyppäsi.... noh, katsokaa itse mistä reiästä se hyppäsi.



Treenikerran ja koko kurssin lopuksi teimme taas lyhyen radan. Tällä kertaa kuuden esteen pituisen. Myötäpäivään kulkeva, radan aloitus- ja lopetus oli suurinpiirtein samassa kohdassa. Tämä oli hienoa, koska saatoin lähtöpaikkaan jättää palkan maahan joten Rakkimus tiesi koko ajan että mitä tulee palkaksi ja missä se on. Helpotti aloitusta. Radan ensimmäinen este on hyppy josta mennään putkeen. Putkeen ei mennä hyppyä lähempänä olevasta päästä vaan kauempana olevasta päästä. (Tässä kohtaa kannattaa kurkata tuota kuvaa tuossa alla). Sitten vuorossa toinen putki jonka jälkeen hyppyesteenä muuri, kolmas putki ja viimeisenä perushyppyeste jonka jälkeen ollaan kierretty ympyrä ja palattu aloituspisteeseen. Kuvassa meidän kouluttajamme seisoo ensimmäisen ja kuudennen esteen välissä eli siinä aloitus-/lopetuskulmassa.





Eikä sitten muuta kuin menoksi. Ensin tietysti ohjaaja teki kuivaharjoittelun ilman koiraa ja sitten pari epäonnistumista koiran kanssa mutta sitten!
Sitten me teimme sen. Olimme täydellisiä!


Istu
Istun. Mee sää sinne vähä etiämmäs ja käske sit riittävän nopeesti etten mä törmää mihinkää.
Mun kuano menee lyttyyn jos mä törmään ko sää et kerro tarpeeks nopeesti et minne mennä.
Ja muista ne selkeet käsimerkit!

Ja tästä se lähtee!

Tää on ton mun ihmisen kouluttaja.
Se hymyili tolle mun ihmiselle.
Oli kohtelias eikä nauranu ääneen.
Hymyili vaan sillee huulta purren.
Mää huamasin :D

Mää olen putkessa, tossa sinisessä ja JUAKSEN KO TUULISPÄÄ!!
Mää olin NIIN PARAS!
Ja toi mun ihminenki oli ihan melkkest hyvä.
Se kerto seuraavan tempun tarpeeks nopeesti eikä leikkiny tuulimyllyy ja ehtis juosta pois mun altaki, en törmänny kertaaka, eikä mun tarvinnu jäärä orottamaanka sitä. 
Mut kattokaa: tätä ei ol ussein nähty!
MUN IHMINEN JUAKSEE :D :D  Buahhahhaa!!!
  
Häivy, mää nukun ny, oli raskas päivä.