Tunnisteet

AakkosNainen (2) Agility (29) AhnePazka (1) AinaUskollinen (2) Apulainen (1) Armas (1) Blogi (11) Buahhahhaa (12) C (2) ElämänMuutos (3) ElämääSivistyksenParissa (2) EpävirallisetKisat (8) Esineruutu (1) Haaste (5) Hakusana (2) Hakutreenit (13) Hallinta (2) Hallissa (7) HaneRitola (52) HERMOT!!! (11) Hieroja/Fysio (8) HiljaisenMiehenKoira (2) Hogatha (11) Huoh (58) HuonoOhjaaja (14) Idiotismia (20) IHME (11) Ii (2) Ilmaisu (8) Joulu (3) Judge-mm (1) Juhannus (5) Juhla (9) Jälki (16) Jörö (7) Kasvi (2) Keinu (2) Kepit (3) Klikkeri (8) Kokeet (16) Kokonaiskatselmus (19) Kontaktitreeni (1) Kosketusalusta (9) KotkanIhme (2) Kouluttamisesta (6) Kurssi (4) Kuva (4) KylläSeKotonaToimii (7) Kärsimystä (2) Lady (14) Laskurit (8) Laumapalkka (6) Leiri (4) Lelu (1) LukijanValinta (5) Luoksetulon pysäytys (27) Luonnon ihmeet (33) Lupaus (1) MelkeinVerta (9) Metallikapula (5) MukaNopia (1) Määritelmä (3) NallePuh (2) NomNomNom (10) Näytelmä (3) Ovara (1) Palkinto (5) Palkka (21) Pamaus (3) Pastori (1) Pazka (4) Pelko (1) Peltojälki (6) Penneli (15) PiskimusDomesticus (48) Pohdintaa (26) Pokkeri (1) Pyörä (5) Raippis (27) Rakenne (4) RakkimusDomesticus (219) Rauno (2) RautalankaMies (4) S-A (1) Saari (1) Selkäkierähdys (6) Seminaari (22) SpeedControlMimmi (2) SPLkesäleiri (2) Suru (19) Sydänkouluttaja (1) Säkkituoli (5) Säännöt (9) Temppu (15) Terveys (64) TheBootCamp (4) TheRookieTest (2) Tilasto (2) TiuhtiViuhti (5) TOKO (30) Tottis (1) Treeni (123) Treenisuunnitelma (7) Tuikku (1) Tunnari (2) Tunnetila (93) TÄHTIHETKIÄ (15) Töissä (5) UusiVuosi (4) Vapaa-aika (69) Vappu (1) Varjelus (19) VauhtiaJaVaarallisiaTilanteita (2) Verta (13) Vetoketju (1) Vietit (20) Välineurheilu (2) W (1) äityli-raipanheiluttaja (6) Ärrieri (1) ÄrränÄssä (6) ÖveriksMän (4)

keskiviikko 26. syyskuuta 2012

Treenit 24.9.12


Ja taivaat aukeni!

Nainen sääkartan edessä viime viikon torstaina ilmoitti hymyssä suin termisen syksyn alkaneen. Jee, ihanata -kö?? Miksi tuo nainen hymyili?
Vettä tulee kuin aisaa, kuin Esterin p...seestä, ilma on sakeanaan ämmiä, rekiä ja mustia kissoja sekä tietysti pohjanmaan puukkoja!
MÄÄ EN HALUU!!!!
En haluu vettä, en haluu kylmää, en haluu viimaa. &€%&#!!!!

Kenttä on kuin Impivaaran lastenallas aikoinaan. Nilkkoihin asti hyllyvä vesipatja, seassa kusta ja muuta röhnää. Tässä tapauksessa se muu röhnä on tosin irtileikattuja ruohonkorsia sekä mutaa. Ja taivaalta tippuu lisää märkää. Koko ajan. Aina vaan lisää.

Niin että voisko jo riittää KIITOS!


Ja sehän riitti.
Kiitos:D


Töistä kun lähdettiin niin viimeiset sadepisarat tipahtelivat maahan ja kentälle päästyämme olivat kaikki sadepilvet kaikonneet taivaalta. Eihän tuo sitä tarkoittanut että treenit olisivat olleet kuivat, ehhehhei. Luepa muutama rivi ylempää uudestaan. Se lastenallas-viittaus. Jepulis. Kentän toinen pää lainehti. Sillee mukavasti paikka paikoin. Mutta kun märän pään sai kroolattua, niin edessä oli kuivempi kentänpääty.
Ja sitten me reenattiin.

Oli oikein A-luokan treenit, paikalla ruoskanheiluttaja koiransa kanssa sekä minä ja Rakkimus, ei ketään muuta. Keskityimme ensin hetken aikaa seuraamisen hiontaan ja piippaamiseen. Tai siis nimenomaan piippaamatta olemiseen. Tunnetilaan. Viettitasoon. Just siihen.

Ja kun oikeat kierrokset löytyivät niin sitten treenattiin jäävää seisomista. Kiitos tohelon ohjaajan, ottaa Rakkimus pari pientä askelta pysähtymisen jälkeen sekä lähtee hitaasti palaavaa ohjaajaa vastaan. Huoh. Tämähän on siis ollut hallussa, mutta olisikohan tuo väärä palkkaushetki luoksetulon pysäytyksessä vaikuttanut tähän...? Noh, eipä sitten muuta kuin se kaikkein vanhin korjausmetodi esille sitten vaan: takaisin alkuun. Jäävä seisominen ei mennyt aikoinaan Rakkimukselle kaaliin muuten kuin että minä tuuppasin sitä kämmenellä kuonoon käskyn antaessani, käännyin ympäri ja jatkoin matkaa takaperin tuijottaen koiraa käsi edelleen samassa asennossa. Tein nyt siis täysin samoin pari kolme kertaa pitäen kävelymatkan lyhyenä ja pitäen koiran täysin paikallaan. Siis nelisen askelta takaperin sitten sama takaisin suoraan koiran eteen ja siitä palkka koiran taaksen. Paluu siksi että samalla saadaan vahvistettua että minun palatessani ei lähdetä ryömimään vastaan ja toisekseen seisoin palkatessa niin Rakkimuksen edessä että sillä ei kerta kaikkiaan ollut tilaa lähteä eteenpäin. Eli kaikkinainen eteenpäin liikkuminen estettiin. Tämä näytti toimivan. Saas katsoa muistaako tuota vielä keskiviikon treeneissä.

Kaukokäskyjä treenattiin pitkästä aikaa laatikossa ja lyhyeltä matkalta. Tunnetila oli hukassa piip-piip-uuu-aaa. Jee. Rakkimus käyttäytyi kuin ei olisi koskaan ennen laatikkoa nähnytkään, saati sen sisällä treenannut.  
Siis miten päin tässä ollaan, onks nää hei mun jalat, saaks mä siirtää tätä laatikkoo, tää on hei mun tiälläni, ei tässä mahdu!!! Ai juu hei kato, tässä ei oo takaseinää, saanhan mä siirrettyä mun karvaperseen tonne taaemmas, nonnih anna tulla käskytystä sitte, nymmääoonvalamis;P

Annan itse komennot, varsinkin maahan-komennon, sen verran vauhdikkaasti, että se nostattaa edelleen Rakkimuksen kierroksia. Eli minä keskityin käskyttämisen rauhallisuuteen ja ideana oli jatkaa hidasta tahtia ylös-alas kunnes kierrokset laskeva ja läppä menee kiinni. Sain muutaman kerran jo täyden keskittymisen käskyn odottamisen ajaksi mutta liikkeen vaihdossa oli aina komea äänitehoste. Pienen hetken näytti (tai siis kuulosti) jo lupaavalta, mutta sitten naapurikentällä alkoi riekkuna ja siitä ne kierrokset sitten uudelleen lähti kohti korkeuksia. Jatkoimme sinnikkäästi kunnes saimme yhden selkeästi hiljaisemman ja rauhallisemman liikkeen vaihdon. Siitä rauhallinen lauma ja rauhallinen pallopalkka. Huoh.

Seuraavana hyppy, se tehdään kahteen kertaan. Siirryin vieläkin kauemmas esteestä ja nyt Rakkimus palaa paremmassa asennossa luokseni. Kun vain muistan mennä itse riittävän oikeaan reunaan, osuu Rakkimus hypyn ja käännöksen jälkeen keskelle estettä. Hienoo! Se istuminen nyt on hidas, mutta siellä se silti käskystä istuu. Hienoo.

Niin paljon taas vaadittiin ja vieläpä ilman palkkaa ja vaan toistettiin ja toistettiin ja oltiin kamalia. Eikä päästetty kapulalle eikä A-esteelle eikä ollut ruutua ja kylläpä piti taas kuunnella tarkkaan että mitä tehtiin. Joten oli aivan oikeus ja kohtuus ottaa loppuun vietillä luoksetulo ilman pysähdyksiä... ja sitten vielä ilman loppupysäytystäkään. Viuh se pallo lensi ohjaajan taakse ja ohjaaja väisti kiitävää karvaohjusta joka sai vielä rauhassa tehdä kunniakaarrokset koko kentän mitalla!
Olipa taas karvaotus tyytyväinen kun raahasi pallosaaliinsa autolle.


Illan aktiiviosuuden päätti pätkä varjelusta. Pääsimme yhden pienen askeleen eteenpäin. Olen tyytyväinen. Vielä parit treenit ja sitten vuorossa onkin lyhyt varjelustauko.



Kotona olikin sitten väsynyt ja tyytyväinen Rakkimus.

Ai niin, se hiiva ja tulehdus!
Lääkitys on edelleen päällä, mutta hiiva näyttää ainakin hetkeksi laantuneen ja leuan bakteeritulehdus on jo melkeinpä parantunut. Leuassa kasvaa jopa jo paikka paikoin karvaakin!
Mutta antibioottikuuri on siis edelleen kesken, eli se hiiva ehtii vielä räjähtää....

sunnuntai 23. syyskuuta 2012

Turku näyttely 22.9.12


Tulipa vietettyä aamupäivä koiramaisessa seurassa:D

Pyörittiin Turun Messukeskuksessa koiranäyttelyssä. Paljon oli koiria mutta yllättävän vähän tuttuja. Omassa porukassa saatiin kierrellä ja nautiskella näkymistä.

Ja sakukehän lähettyvillähän se suurin osa ajasta tuli vietettyä. Nähtiin monta hyvän näköistä häntäkoiraa, pari kolme kerrassaan loistavan näköistä ja sitten valitettavasti pari sellaista jotka itse luokittelen elinkelvottomiksi. Eli kaikki mahdolliset variaatiot tuli nähtyä.

Sama pitää muuten sanoa handlereista. Nähtiin pari vähemmän kokenutta, muutama erittäinkin kokenut ja yksi todella pahasti hieronnan tarpeessa ollut;P

Vaikka jo päätin, ja melkein lupasinkin, että en enää kirjoituksissani palaa häntäkoiran rakenteeseen....
Noh, se lupaus tulee nyt rikottua.

Omalta kentältä sain kommenttia mielipiteistäni. Siis edellisestä Saksanpaimenkoirien rakennetta koskevasta kirjoituksestani. Saamani kommentti tuli vähän yllättävältä taholta ja oli aikamoisen kärkäs. Sanahan on vapaa, ei siinä mitään. Ja kuten aiemmin jo kirjoitin, tiedän olevani oikeassa ja siten olen valmis keskustelemaan ja perustelemaan mielipidettäni missä ja milloin tahansa.

Mutta asiaan.
Tarkennan hiukan edellistä rakenne-kirjoitustani, lähinnä siksi että jokin aika sitten kentän laidalla minulle ei annettu tilaisuutta vastata kärkkääseen kommentointiin lainkaan. Ja aihe sopii tämän päivän näyttelyn esille nostamiin ajatuksiin.

Sanoin - tai siis kirjoitin -  viimeksi esimerkiksi näin:

" 
Jos eläimen takapäästä on jalostettu lihakset pois ja takapää heiluu ilman kontrollia eläimen juostessa ja samalla takajalat hankaavat toisiaan vasten...
tuollainen eläin ei ole terve eikä elinkelpoinen eikä missään nimessä oikea valinta jatkamaan sukua.
"


Tämä oli ymmärretty siten, että minun mielipiteeni on että kaikki näyttelylinjaiset pitäisi välittömästi elinkelvottomina otuksina lopettaa.


No juu ei. Sisälukutaito kunniaan, kiitos.


Kirjoitin nimenomaan niistä otuksista joiden takapää on jalostettu lihaksettomiksi ja jalat melkein toimintakyvyttömiksi. Sellaisten ostaminen ja jalostaminen on vain ja ainoastaan väärin.

Hyväksyn, vaikkakin pitkin hampain, terverakenteiset näyttelylinjaiset. Hyväksyn, mutta en ymmärrä. Miksi jalostaa kaikin puolin hyvärakenteinen voimakas terve koira matalaviettiseksi sohvaperunaksi keskittyen pelkkään ulkonäköön? Miksi terveviettisen koiran sijasta jalostaa "kauniimman" näköistä mutta todella usein arempaa ja pelokkaampaa koiraa? Ei mene minun kaaliini. Mutta antaa kaikkien kukkien kukkia. Kasvatetaan näyttö- ja käyttölinjaisia, tunnustetaan niiden erot ja eletään elämäämme onnellisina. Kumpikin erillään, kiitos! Linjojen prioriteetit ovat täysin erilaiset joten niitä pitäisi myös arvostella erillisinä. Pääasiahan kuitenkin on se, että on koira ja on ohjaaja ja siitä tulee koirakko. Kun koirakko on yhdessä onnellinen, on kaikki oikein.

Silloin kun koirakon toinen osapuoli, se nelijalkainen, on viallinen ja elinkelvoton, silloin ei mikään ole oikein. Silloin on ohjaaja syyllinen. Silloin on kasvattaja syyllinen. Ja koira, se ainoa syytön osapuoli, kärsii. Tämä ei ole oikein.
Peräänkuulutan siis ainoastaan sitä, että koira jalostetaan pysyen niissä rajoissa joissa koiralla on realistinen mahdollisuus elää täysi ja kivuton elämä.

Suomessa ihmiset ovat kaikki tasa-arvoisia ja voisi kuvitella että jokaisella on siten tasa-arvoinen oikeus omaan mielipiteeseensä. On ja ei ole.
Esimerkki: Jokaisella on oikeus mielipiteeseen jonka mukaan elinkelvottoman mallinen eläin on ihanan näköinen.
Tällaiseen mielipiteeseen on kaikilla oikeus.
Mutta koska elinkelvottoman eläimen kärsimyksien pitkittäminen ja jatkojalostaminen on puhtaasti väärin, joka ainoalla mittarilla mitattuna, ei kellään ole oikeutta toimia tuollaisen mielipiteen mukaisesti.
Eli mielipiteeseen on oikeus mutta sen mukaiseen toimintaan ei ole. Se siitä tasa-arvosta.

Kentän laidalla vaadittiin selkeää esimerkkiä, joten tässä tulee: Jos kennelin tuottamista koirista reilusti yli puolia pentuina jumpataan useita kertoja viikossa pitkällä jumppa/kuminauhalla jotta takajalkojen lihakset vahvistuisivat niin paljon, että kintereet eivät hankaudu verille toisiaan vasten, jos samassa joukossa on useita yksilöitä joiden vietit ovat täysin nollassa... eikö tuo ole jo selvä osoitus siitä, että kyseiset pennut eivät ole elinkelpoisia ja että jalostus on astunut täysin väärille urille?

Tänään Turussa tuomaroitiin mielestäni suhteellisen hyvin. Ei juuri siten kuin olisin itse halunnut, mutta hyvin. Yksikään minun kirjoissani elinkelvottomaksi kategorioitu koira ei pärjännyt. Eipä toisaalta pärjänneet kovin hyvin ne pari erittäin hyviksi luokittelemaanikaan koiruutta. Eli ruusukkeet menivät hyvännäköisille erittäinkin elinkelpoisille luiskaperseille:D
Ja hyvä niin.


torstai 20. syyskuuta 2012

Treenit 19.9.12


Tottikseen tultiin normisti vähän myöhässä eli "karvaisimpia" treenejä emme ehtineet nähdä. Taaskaan. Pöh!  Se Karvainen on kohta niin iso etten enää edes tunnista sitä. Jos nyt joskus sattumalta ehdin sen muka näkemään. Pöh!

Tottis meni.... no joo, se meni ihan suht ok.

Raipanheiluttaja - siis se petturi jonka mielestä oma elämä on tärkeämpi kuin meidän muiden treenit, se, tiedättehän sen tyypin;P - sai ahaa elämyksen.

Rakkimus vetää ylikierroksille silloin kun kontaktissa ei pysty katsomaan minun silmiini. Eli treeneissä teen sen virheen että tuijotan aika pahasti alas Rakkimuksen suuntaan (ja sitähän minä mielestäni aina olen yrittänyt välttää!) ja kokeissa taas tuijotan leuka pystyssä suoraan eteenpäin. Ja Rakkimus saa siis pidettyä kierrokset normilukemissa vain silmäkontaktissa minuun.

Minun leuka ylös
-> Katsekontakti mahdoton
-> Rakkimuksen kierrokset ylös
-> PIIP PIIP VUUUAAAA

Voisiko se muka olla näin?
Ihan hiukan epäilyttää. Mutta toisaalta kyllä se siltä vähän vaikutti kun sitä testailtiin.
Hmmmm...

Noh, sitten vain treeniä asian suhteen. Perusasentoa, katsekontakti, leuan nosto ylös ja mikäli Rakkimuksen kontakti pysyy minun kasvoissani ja piippausta ei kuulu -> rauhallinen kehu tai extrasuperhyperrauhallinen laumapalkka.
Katsotaan mitä tuleman pitää.

Keskityimme taas pääasiassa tuohon tunnepuoleen ja oikeaan asentoon.
- Seuruu. Vedettin samoin kuin viimeksi, mutta lyhyemmin. Palkka vasta kun hermot hallinnassa eli ilman ulinaa. Ja tietysti kun paikka oli oikea. Ei mennyt niin hyvin kuin edellisessä treenissä.
- Täyskäännös. Minä menen liian lujaa. Taas. Huoh.
- Ruutu. Jumalavita, toi Rakkimus ei lähde käskystä! Ja hei, joku idiootti (ohjaaja ehkä?!?) palkkaa koiran hiukan liian aikaisin. Noh, plussaa siitä että ensimmäisessä lähetyksessä Rakkimus jäi ruudun etureunaan, käsky toistettiin ja hei, karvapersaus rupesi hakemaan aktiivisesti että mitäs nyt pitäis tehdä! Merkin tökkäisyä, pari askelta eteen, pari taakse, enemmän taakse, hiukan oikealle... Jee, löytyihän se! Tuo on kuulkaa tilanteista parhain: koira aktiivisesti etsii oikeaa toimintaa ja tarjoaa tarjoamistaan kunnes oikea löytyy. Hieno hetki.
- Luoksetulo. Juu ei. Lyhyeltä matkalta ehkä. Mutta jotain positiivistakin. Joka nyt kuitenkin on negatiivista mutta kuitenkin positiivista että se huomattiin. Eli joku idiootti (ohjaaja ehkä?!?) palkkaa Rakkimuksen voimakkaan hidastuksen kohdalla eikä odota pysähdystä. Eli Rakkimus luulee että hidas hiippailu on se mitä tässä haetaan. Huoh.
+ Tunnetila. Enpäs osaa sanoa että oliko onnistunut vai ei. Meni niin paljon jutusteluksi tuon raipanheiluttajan ahaa-elämyksen vuoksi. Mutta anyways, maahanmenot rauhoittivat hetkeksi, eli siltä osin ollaan edelleen oikealla tiellä.

Ja jälleen kerran päivän päätteeksi vähän varjelusta.

+ Vähemmän mölinää, nopeammin oikealle vietille, parempi hallinta, piiitkästä aikaa oikein todella hyvä puru.
- Juu, tässä miinuksen alla on vaikka ja kuinka paljon kehitettävää, ei niitä kaikkia jaksa kirjoittaa;P


Kaikella on aikansa



Kaikella on aikansa, 
kaikella on paikkansa.

Niinpä niin. Mutta tuo ajatelma ei nyt kyllä yhtään lohduta.

Uljaan joukkomme komentaja, raippaa heiluttava kaikkitietävä kouluttajamme, on ilmoittanut jättävänsä meidät oman onnemme nojaan.

Vähän tässä hymy kyllä kuulkaa hyytyy.

Joo joo, onhan niitä kaksi, kyllä minä sen tiedän. Kaksi loistavaa raipanheiluttajaa. MUTTA KUN! Kun ne kaksi ovat erilaisia. Kumpikaan ei ole täydellinen. Mutta yhdessä, yhdessä ne toimivat niiiiiiiiiin hyvin. Ei tilannetta, ettei jompi kumpi löytäisi ratkaisua.
Ja kohta kentällä heiluu vain yksi raippa. Huoh.
Tosi tehokas ja pätevä raippa. Mutta silti. Huoh.

Vaan minkäs teet. Elämässä ei saa kaikkea, eikä varsinkaan kaikkea samaan aikaan.


Sinä petturi, sinä ilkimys joka jätät meidät yksin oman onnemme nojaan.
Huoh.

Ja samalla minä niin ymmärrän. Samassa elämäntilanteessa tekisin täysin samoin. Kyllä se kenttä siellä odottaa, lapset taas eivät pysäytä kasvuaan ja kehitystään. Ne mennä porhaltavat elämän tiellä ja siinä on joko kuljettava mukana tai jäätävä sivuun. Ja mikään koira, mikään kenttä, mikään harrastus ylipäätään ei ole niin tärkeä.

Kun yksi ovi sulkeutuu, löytyy jostain aina avoin ikkuna.
Nousee se aurinko huomennakin.
Jokaisen yön jälkeen on aina uusi aamu.
 
Kuono pystyssä kohti uusia pettymyksiä!

Ja niin me teemmekin.

Avasit meille oven TOKOilun maailmaan ja opastit meidät ensimmäisten esteiden yli. Nyt on aika aikuistua, ottaa ohjat omiin käsiin ja jatkaa voitokasta matkaa.

Ei sota yhtä naista kaipaa.

Huoh.
Ei auttanut tuokaan sanonta.
Kyllä vaan kuulkaa ikävä vielä monesti iskee.


Ja jos mennään ihan perimmäisten totuuksien äärelle.... mitäs sen raipanheiluttajan, niitä löytyy uusia... mutta maskotti, ihana häiriö, mahtava apuohjaaja, hän on ainutlaatuinen...
Mitenköhän meidän oikein käy?

=(








tiistai 18. syyskuuta 2012

Leipuri Hiivan koira


Muistatko lapsuudesta ne pelikortit jossa oli erilaisia perheitä? Oliko ne Musta Pekka kortit ... tai jotain. Joka tapauksessa siellä oli Leipuri Hiivan perhe. Noh, Rakkimus on Leipuri Hiivan koira. Tassuissa ja leuassa on jälleen kerran hiivaa vaikka muille jakaa. Ja päälaella. Huoh. Ja leuassa raju bakteeritulehdus. Ja tietysti verille raavittuna. Huoh. Ja varpaissa on paksunahkainen karvaton patti. Ihan itse näverretty. Huoh.

Noh, eläinlääkäri rikastui taas kerran. Voidetta siihen, suihketta tähän, pieni tabletti hiivaan, lääkeshampoota vähän ja JULMETUN KOKOINEN tabletti bakteereille.

Minä niin yritän välttää lääkkeitä mutta joskus tilanne on sellainen, että on vain kerta kaikkiaan pakko napata hyllystä ne rajuimmat lääkkeet ja todeta että Gentleman, we are at war!

Sairastumisesta viis, treenata pitää silti, eikös.
Jepulis.

Siis treenikentälle jatkui matka suoraan eläinlääkäriltä. Ja kepeästihän tuo matka kulki, lompakko niin älyttömän kevyenä että! Varmaan säästyi siinäkin muutama sentti kun bensaa ei kevyemmän taakan vuoksi paljoa kulunut.

Tottikseen tultiin normisti maanantaiseen tapaan vähän myöhässä eli "karvaisimpia" treenejä emme ehtineet nähdä. Harmi.

Meillä meni suht hyvin. Keskityttiin pääasiassa oikeaan paikkaan ja oikeaan tunnetilaan.
+ Seuruu. Vedettiin pitkään, paljon käännöksiä ja pysähdyksiä. Palkka vasta kun hermot hallinnassa eli ilman ulinaa. Ja tietysti kun paikka oli oikea. Ja edistyihän se. Paikka on jo paljon parempi, taaempana. Ja istuessa korjaa itse asennon, vieläpä välittömästi ennen kuin ehdin edes huomauttaa. Tietysti järkevämpää olisi istahtaa suoraan oikeaan paikkaan mutta käy se nyt tässä vaiheessa näinkin. Vielä ihan hippisen sitä persausta oikeammalle niin avot!
- Täyskäännös. Minä menen liian lujaa. Siksi tämä on mennyt huonosti. Heti kun minä käännyin rauhallisemmin, niin Rakkimuskin ehti mukaan. Eli palasimme entiseen. Nyt ruvetaan sitten tekemään tästä tiiviimpää...
+ Hyppy. Rakkimus osui suht keskelle, jee! Istui hitaasti mutta istui. Palatessa vino, johtuen siitä että minä seisoin liian lähellä estettä.
+ Ruutu. Hauska lopetus. Rakkimus selkeästi haluaa lähteä, tietää tasan mitä pitää tehdä, mutta käskyllä "ruutu" jostain syystä olettaa että vielä ei saisi lähteä... hmm, pitänee tehdä vietillä ensi kerralla.
+ Tunnetila. Tässä treenissä palkattiin pallolla vähän, vain täysin oikeasta suorituksesta yhdistettynä oikeaan tunnetilaan. Kehuja annettiin maltillisesti melkein hyvistäkin suorituksista mikäli tunnetila oli ok sekä hyvistä korjauksista. Rakkimus käskytettiin maahan liikkeiden välissä ja silloin kun kierrokset kohosivat liian korkeisiin svääreihin. Ja toimi kuulkaa hyvin. Joka ainoa kerta maahanmeno laski kierroksia ja Rakkimus rauhoittui. Otin Rakkimuksen ylös suoraan liikkeeseen mahdollisimman vähäeleisesti... ja homma toimi! Pääsimme aloittamaan suorituksen juuri oikeassa tunnetilassa useamman kerran!! Mahtavaa!!

Notes to myself:
  • Älä mene seisomaan liian lähelle estettä.
  • Laita Rakkimus maahan liikkeiden välillä mikäli kierrokset nousevat liiaksi.
  • Ohjaajan pitää täyskäännöksessä liikkua r a u h a l l i s e m m i n.


Ja päivän päätteeksi vähän varjelusta. Treenaamme säännöllisesti vaikka en tästä usein kirjoittelekaan. Jostain kumman syystä:D

Olemme lisänneet painetta ja nyt vaaditaan enemmän ja tiukemmin, sekä koiralta että ohjaajalta. Edistymme, viimeiset muutama treeniä ovat olleet oikeastaan aikasen hyviä.
+ Paikka piilolla on parempi, vartiointi pysyy löysällä liinalla, hallinta on kehittynyt, pako on hyvä, hyppy suht hyvä, ote on kokonainen, irroitus toimii.
- Mölinää vielä ennen kuin oikea vietti löytyy. Tämä on vähentynyt, mutta ei vielä kunnossa. Ote saisi olla lujempi ja varmempi. Psyykkistä voimaa tarvittaisiin enemmän, mutta siihen on tyytyminen mitä moottorista luontaisesti tehoja löytyy.

Varjelus summa summarum: Vielä ei ole poissuljettu että tämä koirakko tulosta lähtisi ensi vuonna hakemaan. Helppoa se ei tule olemaan, mutta vielä meillä on annettavaa. Ja selkeää edistymistä on tapahtunut. Olen tyytyväinen.


Ja tänään on ohjelmassa siis arkkupakastimen tyhjennys ja sulatus. Sulamisen aikana voisi käydä vaikka Rakkimuksen kanssa pyörälenkillä.


maanantai 17. syyskuuta 2012

Uusi lelu


Noniin, nyt on sitten uusi lelu testattu ja hyväksi todettu.
Springer on pyörässä kiinni ja toimii kuin unelma.



Teimme sunnuntai-iltana vajaan kymmenen kilometrin lenkin. Meno oli tasaista ja Rakkimus pysyi hyvin ravilla.

Puolessa matkassa pidimme kahvi- ja vesitauon sekä nautimme Turun Päivän ilotulituksesta. Tiesin, että ei tuo karvakorva paukkeesta ja räiskeestä hätkähdä, mutta oletin että se olisi edes jotenkin reagoinut komeaan värinäytelmään ja paukkeeseen. Mutta ei. Rakkimus lämäytti itsensä makuulle jalkojeni juureen ja tutkiskeli ruohoa koko ilotulituksen ajan.
Eli Miten ruoho kasvaa vs Ilotulitus: 1 - 0.

Paluumatka pimeässä alkoi hienosti... kunnes metsän pimennosta hyökkäsi mustavalkoinen pitkäkarvainen paimentava otus vetäen omistajaansa kolmemetrisen remmin perässä. Omistaja oli suht kevytrakenteinen pitkä rastatukkainen heppu joka ei pahemmin paimentavan otuksen menoa haitannut. Me teimme reippaan koukkauksen keskelle tietä - onneksi muuta liikennettä ei sillä hetkellä ollut. Paimentava otus pysähtyi lopulta jalkakäytävän reunaan ja loppu olikin sitten vain pahaa ääntä.

Valitettavasti käskyttäessäni Rakkimusta väistöliikkeeseen, totteli tuo karvakasa liian vauhdikkaasti. Ja törmäsi kylki edellä Springeriin. Loppumatkalla havaittavissa oli vähän turhankin selvää väistöliikettä josta johtuen valjaiden remmi oli koko ajan kireänä. Huomenna pitää vaikka treenien jälkeen ottaa rauhallinen kävely & pyöräilylenkki. Taskut täynnä nameja ja palkkaus aina kun valjaiden ja Springerin välinen nauha on löysänä. Jos tuota väistöliikettä ei saada pois, niin Rakkimus tulee juoksemaan vinossa ja selkä piukkana. Siitä ei synny kuin kipeitä lihaksia.

Onneksi loppuillan ohjelma olikin sitten rauhallisempaa. Lenkin jälkeiset venyttelyt ja vinossa juoksun vuoksi hiukan normaalia pidempi hieronta. Ja sitten vaihde vapaalle.

Olin ennen lenkille lähtöämme tyhjentänyt kaappipakastimen ja jättänyt sen sulamaan. Joku onneton oli jossain vaiheessa jättänyt oven auki joten kaappi oli kerännyt itseensä kosteutta ihan täysillä ja jääkerrostumat olivat melkeinpä majesteetillista luokkaa! Kotiin palattuamme jääkerrostumat olivat jo hiukan sulaneet ja pieniä jääkokkareita tippui hyllyn pienoista vähän väliä. Rakkimus - ressukka parka, sulavan pakastimen nuoleminen kiellettiin häneltä, voi pientä - makaili pakastimen edessä vahtimassa. Joka ainoaa tipahtavaa jääkikkaretta seurasi matala haukahdus. Jokaista kikkaretta. Sitä pienintäkin. Jestas tuo osaa olla rasittava joskus! No minä latasin musiikkia soimaan ja pysyttelin poissa keittiöstä. Vahtijaakko tuli oikein komeasti ilmoittamaan olohuoneen puolelle siinä vaiheessa kun suurimmat jääkimpaleet tipahtivat pohjalle. Oli siis aika siirtyä kuivaamaan pakastinta:D
On se ihanaa kun on oma apulainen.

Saas nähdä mitä apulainen tekee tiistaina kun vuorossa on ison arkkupakastimen sulatus.


perjantai 14. syyskuuta 2012

Rakenteesta


Kävin pitkästä aikaa Sakemanniliiton keskustelupalstalla lukaisemassa viimeisimpiä kirjoituksia. En askeltanut tuohon osoitteeseen ihan sattumalta edes. Muutamissa enemmän tai vähemmän säännöllisesti seuraamissani blogeissa on viitattu ja mietiskelty palstalla nyt käytävää keskustelua Saksanpaimenkoiran rakenteesta.

Kerjään nyt verta nenästäni, tiedän sen.
Mutta yritän kertoa oman mielipiteeni asiasta ilman kiihkoilua. Ja koitanpa vieläpä perustellakin sen kunnolla. Tiedän olevani oikeassa.

Lyhyestä virsi kaunis, eikäs se niin ole.

Unohdetaan epärelevantit yksityiskohdat kuten ulkonäkö. Syystä että kauneus on aina ja ikuisesti katsojan silmässä. Samoin koetulokset ja koulutettavuus, luonteen lujuus ja sellaiset jutut... elämmehän sivistyksen parissa, koirien ei tarvitse metsästää ruokaansa vaan me omistajat huolehdimme niistä.

Keskitytään olennaiseen. Terveeseen ja elinkelpoiseen eläimeen.

Jos eläimen takapäästä on jalostettu lihakset pois ja takapää heiluu ilman kontrollia eläimen juostessa ja samalla takajalat hankaavat toisiaan vasten...
tuollainen eläin ei ole terve eikä elinkelpoinen eikä missään nimessä oikea valinta jatkamaan sukua.

Kaunishan se voi jonkun mielestä olla.
Kaunis eläin jonka jokainen askel on täynnä kipua.

Eräs maailmanlaajuisestikin tunnettu, lyhyt ja viiksekäs, saksalainen mies aikoinaan halusi että Saksanpaimenkoira muistuttaisi leijonaa. Paksu harja, leveä rintakehä ja matala perä.
Noh, historia on osoittanut että eivät ne kyseisen henkilön muutkaan ideat kovin hyviä olleet.

Toivon että nykypäivän Saksanpaimenkoiran kasvattajat asettaisivat tämän uljaan rodun terveyden prioriteettilistallaan korkeammalle kuin maineen ja näyttelyruusukkeet. Täydestä sydämestäni toivon että jonain päivänä jokainen Saksanpaimenkoira pystyy kävelemään ja juoksemaan ilman kipua. Jo ennen sateenkaarisiltaa siis.



Pyyntö sinulle joka olet todella vakaasti eri mieltä tästä asiasta kanssani... älä sano mitään vaan jatka matkaasi äläkä tule takaisin. 


Saako hehkuttaa?


Joskus jokin asia hangoittelee vastaan. Uudelleen ja uudelleen. Ja aina välillä näyttää ja tuntuu siltä, että JES nyt se ratkaisu löytyi!... niin sitten taas todellisuus tömähtää päin näköä ja huomaat ongelman vain pahentuneen.
Taas, jälleen kerran, olen tilanteessa jossa ratkaisun avaimet tuntuvat olevan kädessäni. Kysymykseni on tämä: Saanko hehkuttaa, nauttia hiukkasen, olettaa että tässä se ratkaisu nyt on, ongelma on kohta hoidettu? Vai käykö niin, että hehkuttamalla onnistumista etukäteen, saan aikaiseksi vain pahaa karmaa?
Ja katinkontit ja kissanvillat!
Minähän hehkutan!!
Listalla siis ongelma nimeltään TUNNETILA.
Jaa, ei kukaan arvannutkaan vai :D
Ratkaisuehdotus numero... lienee 8547 mikäli olen laskenut oikein. Ja poikkeuksellista, tämä on ratkaisumalli jonka olen aivan itse kehittänyt. Ja jos tämä toimii, niin tuohan on vain lisäsyy hehkuttaa vielä enemmän. Ratkaisuehdotus on siis maahan meno.
Maahan meno sekaisin olevien aivopiuhojen suoristajana, avot tuntuu kuulkaa toimivan!
Takana on nyt neljät treenit joissa on vedetty ihan normisettiä eli neljä tai viisi liikettä joista kahteen erityisesti keskittyen. Palkka on annettu vain oikeasta suorituksesta, eli toistoja on tullut paljon. Onnistumisen ja palkkauksen jälkeen olen laittanut Rakkimuksen maahan ja ottanut sen sieltä seuraamaan napauttamalla vasenta jalkaani. Laumapalkka on ollut etusijalla.
Tässä on siis tapahtunut seuraavaa;
  • Piuhat ovat suoristuneet lyhyen maassaolon aikana
  • Liike ei ala tunnetilaa järkyttävällä ”sivu” komennolla vaan Rakkimus on ehtinyt keskittyä seuraamiseen ja on siten tunnetilaltaan valmiina kuulemaan tämän hirrrrvittävän hermojarepivän komennon.
Ja lopputulos: Piippaus on vähentynyt huomattavasti!
Uskallan tänään hehkuttaa tätä, koska ensimmäisissä treeneissä kun oikeasti yritin tätä, niin Rakkimus kävi niin kuumana ja korkeilla kierroksilla että treenit muistuttivat enemmänkin taisteluareenaa. Mutta seuraavien kolmen treenin aikana olemme nähneet selvää ja tasaista edistymistä. Ja en nyt siis tarkoita liikkeiden teknistä osaamista, vaan Rakkimuksen hermoja. Piippaus on vähentynyt, Rakkimus hiljenee joka maahan menolla hiukan nopeammin, keskittyminen toimintaan on parempaa, kontakti syvempää, hapuilua ja vilkuilua on koko ajan vähemmän... Siis oikeesti, voiko tämä todellakin olla totta?
Onnistuu tämä nyt tai ei, niin se on varmaa että tätä metodia käytetään nyt koko syksy. Jos takapakkia tulee, niin se selätetään. Mutta merkit ovat niin positiiviset että oikein pelottaa.
Se siitä hehkutuksesta, siirrytäänpä muihin yksityiskohtiin!

Treenitilannetiedotus to do-listan järjestyksessä:
  1. Tunnetila: hehkutusta yllä:DD
  2. Oikea paikka perusasennossa & seuruussa: ”Tiukka käännös vasempaan ja pysähdys” tuntuu olevan aika hyvä treeni. Lievää edistymistä havaittu. Valitettavasti en ole uskaltanut riittävästi puuttua tähän varsinkaan perusasennossa koska käsky ”sivu” nostaa kierroksia ja jos siihen vielä tulee tiukka korjaus... no siinä se piippaus taas on. Huoh.
  3. Liikkeiden väli: Treenattu vasta niin vähän että ei vielä näy edistymistä.
  4. Luoksetulon pysäytys: Teen vain lyhyiltä matkoilta, onnistumisia useita. Jatketaan hetki näin ja ruvetaan lisäämään matkaa hissukseen. Tein aiemmin virheen siinä että kasvatin matkaa liian nopeasti. Jäitä hattuun!
  5. Hyppy: Haa, ohjaaja jos asettautuu esteen oikeaan reunaan... siis eteen tietysti mutta mahdollisimman oikealle... niin Rakkimus hypätessään ajautuu keskelle eli aivan oikeaan paikkaan! Ja kun ohjaaja odottaa että Rakkimus on hypyn jälkeen ehtinyt kääntyä ja antaa siinä kohdassa ”istu” käskyn käyttäen rauhallista ääntä, niin Rakkimus istuutuu. Hiljaa hyvä tulee:D
  6. A-este: Paranee, paranee.... Täytyy löytää vakiappari tähän hommaan, hyppää edelleen liian ylhäältä alas. Ja pirulauta kun sitä vauhtia pitää olla niin paljon! Ei kellään olisi vinkkiä miten hidastetaan tuota menoa?
  7. Eteenmeno: Eipä ole treenattu sitten viime päivitysten.
Posti toi Springerin ja se on nyt jo asennettu pyörääni. Valitettavasti eilen olin niin kiireinen ja väsynyt että emme ehtineet testiajolle. Tänään taas lähdimme treeneihin suoraan töiden jälkeen ja nyt on jo pimeä... eli huomenna on siis testiajon vuoro.
Ja loppuun päivän piristys teille jotka nautitte vahingonilosta:D
Pari faktaa:
  • Rakkimus on saanut hivutettua itselleen poikkeusluvan olla sohvalla/sängyllä mökillä ollessamme.
  • Rakkimuksen omistaja on hehkuttanut että kyllä se karvakasa ymmärtää eron kodin ja mökin sänkyjen välillä.
JA PAH!
Viime yönä otin kotona sänkymme jalkopäässä kuorsaavasta karvakasasta niskapersaus-otteen ja lennätin tuon 30 kiloisen tungettelijan ulos makuuhuoneen ovesta.
Jep, minun vika. Ei näy Rakkimus tekevän eroa mökin ja kodin sängyille. Mutta tässä en anna periksi. Minun kotonani, minun makuuhuoneessani ja varsinkaan minun sängyssäni eivät karvaoliot vietä aikaansa!
Huoh.


torstai 6. syyskuuta 2012

Maahan!


Rauhassa, ilman kiirettä. Aikaa on. Loppuvuoden rauhallinen treenikausi on avattu. Pienen tauon jälkeen paluu ohjattuun treeniin oli hienoa.

Pää-ruoskanheiluttaja on palannut ruorin ääreen täynnä uutta oppia ja uusia ideoita. Ja niin pitääkin, Rakkimuksen suuri rakkaus eli NarttuLady sai TK2:n jokin aika sitten ja on nyt aloittanut voittajaluokan liikkeiden treenaamisen. Kentällä on ruutua ja merkkitötteröä ja tunnareita. Ja tietysti NarttuLady uuden vinkuvan pallonsa kanssa.

Me keskitymme taas tämänkin syksyn ja talven mitä luultavimmin tuohon helvetilliseen tunnepuoleen. Tekniikka - luoksetulon pysäytystä lukuunottamatta - on Rakkimuksen kanssa helppoa. Mutta se vietti, oikean tunnetilan löytäminen ja ylläpito... aaarghhh!

Mutta kuten sanoin, rauhassa mennään. Nyt treenataan vain muutamia asioita, keskittyen tunnetilaan sekä perusasennon & seuraamisen oikeaan asentoon.

To do - lista syksylle:
  1. Tunnetila
  2. Oikea paikka perusasennossa & seuruussa
  3. Liikkeiden väli
  4. Luoksetulon pysäytys
  5. Hyppy
  6. A-este
  7. Eteenmeno

Muita liikkeitä, jääviä, kaukoja, noutoa, paikallaoloa.... otetaan niitä sinne sekaan mausteeksi aina silloin tällöin. Mitään ei saa jättää pois ettei totuus unohtuisi.

Liikkeiden väli. Se tarkoittaa että otamme treeniohjelmaamme siirtymät. Suoritamme jonkin liikkeen loppuasennon, siitä perusasentoon, kevyt laumapalkka, lyhyt (2-5 askelta tai siirtyminen esim. esteen luo) seuraaminen, uusi perusasento. Eli siirtymästä tulee oma liikkeensä. Josko tämä mahtaisi auttaa tunnetilan pitämisen tasaisempana. Teemme tähän kuvioon kyllä oman modifikaatiomme. Eli laumapalkan lisäksi TAI sijasta laitan Rakkimuksen maahan muutamaksi sekunniksi. Tietysti treenatessa aika saa vaihdella 3-20 sekuntia, mutta idealla että koetilanteessa laittaisin Rakkimuksen 5-10 sekunnin ajaksi maahan. Yritin tätä viimeisessä kokeessa ja selkeästi se rauhoittaa Rakkimuksen hermoja. Menee johdot suorempaan kun on hetken makuulla.
Väliäkös mikä se juttu on, pääasia että saadaan jossain vaiheessa toimimaan.

Miksi, oi miksi
tuon kalkkunanleikkeen
pitää olla tuossa kuonon päällä,
kuonon sisäänhän se kuuluisi!?!?



maanantai 3. syyskuuta 2012

Loppukesän hetkiä


Kisatauko ja loppukesän lämmin viikonloppu.

Just joo, kisatauko tarkoittaa siis mitä? Sitä että ei treenata??
No ei. Sitä se ei todellakaan tarkoita. Kisatauko tarkoittaa että pidetään extrasuperhyper kunnolla huoli että treenit on tosi hyvin suunniteltuja, keskitytään vain hyvin pieneen määrään asioita kerrallaan, kalenterissa ei ole yhtään kisaa buukattuna ja mikä tärkeintä, treeneissä on ihan sika hyper hauskaa. Sekä koiralla että ohjaajalla.

Näillä alkusanoilla ei varmaan tule yllätyksenä, että viikonloppu aloitettiin perjantaina treenikentältä. Ensin hiukan vain oleilua kentän reunalla, ajatuksella jotta opittaisiin rauhoittumaan vaikka muut koirakot olisivatkin työn touhussa. Ei sujunut kovin hyvin, mutta ei se nyt ihan penkin allekaan mennyt. Piippausta riitti mutta saatiin muutama rauhallinenkin hetki aikaiseksi.

Treenattiin peruskuvioita. Seuruuta käännöksin ja molemmat jäävät. Hyppyä noutokapulahäiriöin sekä lopuksi nouto. Hyppy meni paremmin kuin aiemmin, häiriötreenit ovat siis auttaneet. Nouto oli muuten hyvä mutta Rakkimus on loppuasennossa huonosti. Suorassa edessäni - mutta ei keskellä edessäni vaan oikean jalkani edessä. Höh. Plussana kapulan pito. Vaihdoin isompaan noutokapulaan ja nyt Rakkimus pitää kapulaa tiukemmin otteessaan ja se näkyy irroituksessa varmuutena. Enää ei tarvitse pelätä että voimakas tuulenhenkäys tipauttaisi kapulan juuri kun olen koskettamassa sitä.

Meidän kompastuskivi...

Treenien jälkeen häivyttiinkin sitten mökille. Lievästi oli sateista ja märkää mutta onneksi sunnuntai toi tullessaan auringon.

Huussipolulta löydetty Tammietana.

Teinilehmät metsikössä sadetta pitämässä.

Sunnuntaina käytiin tuttuun tapaan kirpputorilla; minä, äitini ja Rakkimus. Koko kauniin kesän kirppari on ollut ulkosalla mutta nyt oli sen verran tihkusadetta vielä aamulla että kirppari oli siirtynyt sisätiloihin julmetun suureen autotalliin. Hienosti Rakkimus sielläkin kulki vaikka edellisestä käynnistä tuossa kaikuvassa ja puolipimeässä paikassa on varmaan jo viitisen kuukautta. Kyllä tuo karvapersus vaan osaa sitten käyttäytyä väkijoukossa ja kaupunkitilanteissa tosi hienosti. Ei tietenkään ihan täydellisesti, kahvilla poiketessamme se tottakai norkkasi naapuripöydästä munkkia, josko vaikka murunen tipahtaisi...

Tehtiin hiukan ostoksiakin. Rakkimus sai kaksi palloa. Toinen annettiin väärän kokoisena (juuttui Rakkimuksen hampaisiin!) kylässä käyneelle puolivuotiaalle seropipojulle ja toinen kuoli "luonnollisen koiramaisen kuoleman" Rakkimuksen hampaissa, aikaa meni noin 28 sekunttia. Niin että hukkaan meni sekin 50 senttiä.
 
Nopeesti se hajos,
joo ihan hiukka ehkä hävettää...

No ei mua nyt enää hävetä,
elämä jatkuu, joko saa häippästä?

Tässä yhdistelmässä on satavarmasti pystykorvaa, haukkui ja räkötti koko helkkarin ajan. Auta armias jos minun oma koirani pitäisi tuollaista ääntä! Noh, eipä kyllä tuollaista rotuyhdistelmää tähän talouteen tulisikaan otettua. Ja oli se ihan symppis pentu... sen hetken kun oli hiljaa.

Vieraileva kakara. HAU HAU! 


Käytiin lenkillä ja yritin ottaa Rakkimuksesta  hienon poseerauskuvan. Siis taustasta viis, halusin vain kokeilla miten saan Rakkimukselle sellaisen hienon ilmeen joka kertoo miten ylväs ja hieno koirayksilö tässä onkaan kyseessä.

Ihan ei onnistunut...

Saaks mä mennä jo?
Joko?  Nytkö?
Miksei vieläkään?
Näytänks mä muka tyhmältä...?



Sunnuntainen kesäaurinko innosti isäni jälleen kerran riehumaan Rakkimuksen kanssa. Keppi sai kyytiä.













Ja rentouttavan mökkireissun jälkeen sunnuntaina illalla parhaan treenikaverin kanssa ylimääräisiin treeneihin tietysti, mehän ollaan tauolla;D


Hyppy: Todella hyvin, istuu edelleen hitaasti mutta selkeästi paransi taas. Edistyy!
Luoksetulo: Pöh... saatiin pari onnistumistakin eli pääsin palkkaamaan. Kärsivällisyyttä, kyllä se tästä. Hipihiljaa mutta kuitenkin. Huoh.
Seuruu, käännökset, jäävät: Hyvin meni
A-este (piiiiiiitkästä aikaa): Tosi hyvin! Tuli nyt alas asti eikä hypännyt ylhäältä. Tosin autan pallolla mutta niin autoin aiemminkin jolloin loikkasi melkein harjalta alas... Me ollaan tässä vielä niin alkuvaiheessa, että ei kiirehditä.
Kaukot: Tehtiin laatikossa, meni tosi hyvin ja nopeesti. Taidetaan treenata laatikossa hetken aikaa.
Maahanmenot liikkeiden välillä: Toimi hyvin, otin käsiliikkeellä seuraamaan joten ei noussut kierroksetkaan kauheasti. Tätä treenataan nyt lisää.

Ja sitten loppuun vielä tunnustus:



Annan Rakkimuksen mökillä nukkua sängyssäni.
Häpeän.
Mutta kun se on niiiin ihana siinä.
Joo, tiedän, sietääkin hävetä.
Sänky täynnä karvoja ja kirppuja ja öttiäisiä ja....
Olen niin huono. Huoh.